Viimeinen viikonloppu

Katriina tuli käymään täällä viikonlopuksi torstaina illalla. Iltaohjelmana kävimme syömässä ja katsomassa Eiffel-tornin valoshowta. Perjantaina vietimme päivän Versaillesin linnassa, puistossa sekä Marie Antoinetten kylässä. Versaillesin linna ja puisto on iso, siis todella iso. Grand Trianon ja Petit Trianon (huvimajat) ovat itsessään jo reilun suomalaisen linnan kokoisia, mutta itse päälinna on järkyttävän iso. Ei sinänsä, ranskalaisella tyylikkyydellä ja silmällä niistäkin oli kuitenkin tehty hienostuneita ja silmää hiveleviä paikkoja. Aloitimme vierailun puiston kauimmaiselta nurkalta Grand Trianonista ja Marie Antoinetten kylästä. Kylä on aika vaikuttava esitys Normandialaisesta pikkukylästä keskellä puistoa, varsinkin ottaen huomioon että sekin on jo yli 250 vuotta vanha. Päälinnan salit ovat myös kertakaikkisen mykistäviä. Joka puolella on pieniä hienostuneita yksityiskohtia, suurissa linjoissa on harmoniaa ja tiukkaa geometriaa. Väkeä vaan oli vähän turhan paljon - italialaisten loma-aika näkyi jonoina linnan saleissa.

Lauantaina vuorossa oli amerikkalainen, lasikuidusta ja muovista tehty versio samasta aiheesta. Liikaa pureutumatta amerikkalaisuuden ytimeen (keskellä Ranskaa!), voin kuitenkin sanoa, että ne jutut jotka Disneylandissa on toteutuettu ällömakeasti ja mauttomasti voi kyllä Pariisissa ja Ranskassa nähdän ihan oikeinakin versioina. Katriinan kaverin Kirsimarian ansioista pääsimme ilmaiseksi sisään Disneylandiin ja nautimme fantasiamaailmasta joka varmasti vetosi paikalla oleisiin lukuisiin lapsiin. Iltapäivästä väkeä olikin niin, että edes fast-passilla (jonon etuilulippu) ei päässyt suosituimpiin vekottimiin. Parit vuoristoradat oli kyllä kiva käydä ajelmassa.

Illalla käytiin sitten vielä katsomassa La Villettessä Marie Antoinette (2006) elokuva perjantaisen Versailles käynnin innostamana. Elokuvassa on hyvin kuvattu Versaillesin eri maisemia ja huoneita, voin suositella.

Sunnuntaina ennen Katriinan lähtöä kiertelimme Luxembourgin puistossa ja kävimme syömässä Beau Arts-kahvilassa. Itse kävin vielä iltasella ajelmassa automaattimetrolla (linja 14, Pariisin uusin) ja tutustumassa kahteen vähän modernimpaan puistoon. Ajelin Bercyyn jossa on paitsi viinitukkualueesta muutettu puisto myös uusi
Francois Mitterandin kirjastoalue ja elokuvateattereita sekä rahaministeriö. Sieltä ajelin toiseen uuteen puistoon, Andre Citroenin puistoon kaupungin toiselle laidalle metrolla nro 6. Kyseinen linja on muuten RATP:n tarjoama halpa vuoristorata - linja menee ainakin neljästi maan alta maanpäällä kulkevan laiturin pälle. Citroenin puisto on myös vaikuttava eri osastoinen (valkoinen, musta) sekä hienoine pienoiskanavineen.

Tässä panorama Bercyä kohti, vasemmalla uusia kirjastoja. Keskellä näkyvä silta on muuten myös aikamoinen vuoristorata, kaarisillan ja riippusillan risteytys - kirjaimellisesti.

Kuvia katseltavaksi

Koskapa en jaksa kaikkia kuvia tänne blogiin tuupata, niin oon koonnut viimeisen kuukauden ajalta vähän kuvia kuvasivulle.

http://users.tkk.fi/~alahdeti/20082007/20082007.html

Tuossa kuvia, lisää selityksiä saa hakea aiemmista blogikirjoituksista.

Ulkoilmaelokuvia

Noniin. Synttärit on vietetty ja vuosia taas yksi lisää. Kiitos kaikille muistaneille!

Aloitetaan vähän muulla kuin Pariisi-aiheella. Olen tänä kesänä tutustunut ruotsalaisen historioitsijan Peter Englundin kirjoihin. Ostin lentokentältä pokkarina Englundin kirjan Suuren Sodan Vuodet(1993, 680s.), joka kertoo Kustaa II Adolfista ja Ruotsin suurvalta-ajasta 30-vuotisen sodan aikana. Saatuani sen luettua oli pakko jatkaa samoin tein Voittamattoman (2001, 864s.) kanssa, joka taasen kertoo Kaarle X Kustaan seikkailuista. Trilogian täydennykseksi on tulossa vielä kolmas kirja, joka kertoo mm. Kaarle XI:n reduktiosta. Nyt sain Annilta lahjaksi Englundin uusimman, Kuningatar Kristiinan elämäkerran (2006, 180s.). Englund kirjoittaa hauskasti ja mielenkiintoisesti sekä tuon ajan tapahtumista että elämästä ja yhteiskunnasta yleisesti. Kirjat ovat aika vaikuttavaa luettavaa myös tieteellisestä näkökulmasta, Englund onkin valittu Ruotsin akatemian jäseneksi. Sadepäivät eivät ole olleet niin suuri haitta kun on voinut uppotua lukemaan. Myös kauniin päivän voi käyttää lukemalla vaikkapa Luxembourgin puistossa puun varjossa :-)

Sadepäivistä mainittakoon kuitenkin viime torstai, jolloin manasin Ranskan maan syvimpään rakoon. Tarkoitukseni oli töitten jälkeen lähteä tutustumaan Marie Antoinetten kylään Versaillesin puistossa, mutta ennustuksista ja kauniista aamupäivästä huolimatta (tai juuri sen takia) sain kirjamellisesti märkää rättiä naamalle kun astuin toimiston ovesta. Harmitti sen verran, että kiroilin mielessäni seuraavat kaksi tuntia, söin Elovenaa ja lähdin juoksemaan paineita pois. Puolentoista tunnin lenkki Eifel-tornin ympäri ja joenrantaa ees-taas helpotti kummasti. Sää olikin sateen lakattua syksyisen raikas ja kostea, helppo juosta siis. Täällä muuten osa lehtipuista tiputtaa jo lehtiään, luullen syksyn koettavan.

Perjantaina sain työkaveriltani vinkin mennä katsomaan La Villetten ulkoilmanäytökseen Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä. Koskapa ei ollut muutakaan tekemistä, niin menin paikalle jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua (jolloin elokuva ohjelmanmukaan alkaa) ja sain nauttia Ben&Jerrysin ilmaisesta jäätelöstä. Sää ei tosin edelleenkään ollut liian lämmin. Elokuvanäytös itsessään oli mukava tilaisuus, varsinkin kun panostin 6 euroa vuokraamalla rantatuolin ja huovan. Ranskalaiset ovat sivistyskansaa, ja ihmiset katselivat elokuvaa suurelta (10*20 metriä) ilmatäytteiseltä valkokankaalta pitäen samalla rauhallista piknikkiä nurmikolla. Aplodit annettiin luonnollisesti elokuvan pääteteksi, vaikka Kaurismäki ei ehkä olekaan mikään hirvittävän helppoa elokuvaa.

Lauantaina selviydyin Stalingradin (!) asemalle ja nousin Bobignyyn menevään ilmaiseen kanavalaivaan. Reitti kulki Pariisin koillisia kanavia pitkin Bobignyn esikaupunkiin josta hyppäsin metroon ja matkustin takaisin Villetteen. Koskapa konservatorion yhteydessä oleva soitinmuseo oli suljettu, jäi minulle aikaa nauttia mukava kana-club Cafe de Musiquessa. Lopulta kävelin siitä kotia Canal St. Martinia pitkin ja seurasin jokiristeiliöiden sulutusta kanavan pikkuruisilla suluilla. Satun kutsumana menin sitten takaisin Villetten ulkoilmaelokuviin, jossa tälläkertaa näytöksessä oli 1940 valmistunut häähöpsötys Philadelphia Story (Grant, Hepburn, Stewart).

Sunnuntai alkoi arpomisella josko lähtisin ulos vai jäisin sisään lukemaan. Lopulta sade ratkaisi puolestani ja jäin lukemaan synttärilahjakirjaani. Ulos lähdin vasta kolmen maissa nukuttuani ensiksi pienet päiväunet ja suuntasin taas Villetteen, tällä kertaa Cite de la Science et Industrien näyttelyyn. Kyseessä on Heurekan tapainen luonnontieteen näyttely, tosin vaan puolet suurempi ainakin pinta-alaltaan. Vakituisessa näyttelyssä parasta antia tarjoili ääni- ja kuvanäyttelyt, sen sijaan esim. lento- ja autoliikenne näyttelyt vaikuttivat vähän vanhanaikaisilta ja ranskalaisen teollisuuden mainosnäyttelyiltä. Kummallista täällä muuten on, että elokuussa loma-aikaan monet näyttelyt ovat suljettuna. Cite La Vilettessäkin kolme kuudesta vaihtuvasta näyttelystä oli suljettuna. Sama ihmetys koskee kyllä muitankin museoita (esim. soitinmuseo). Illalla kävimme vielä lasillisella Satun ja Fredin kanssa kulmakuppilassa.

Pariisi on sen verran suuri kaupunki, että täällä tapahtumia riittää, mutta ongelmana on se, että haluamansa tapahtuman löytäminen ei aina ole kovin helppoa, kun kaikenkattavia ohjelmalehtisiä tai nettisivuja ei tahdo olla. Näin loma-aikana tämä vielä korostuu kun ne vähäiset mielenkiintoiset tapahtumat hukkuvat järjettömän kokoisten galleria- ja taidenäyttelymainosten väliin. Eilen olisi ollut alamäkimaastopyöräilyä Pariisin keskustassa Sacre Coeurilla, mutta tämänkin näin vasta jälkeenpäin telkkarista. Kaikkea ei voi saada, mutta joskus tuntuu ilmoittelun perusteella, että osa tapahtumista on piilotettu tarkoituksella mm. turisteilta ja suunnattu vain "oikeille" pariisilaisille. Ilmoittelu luonnollisesti vain ranskaksi. Esim. Paris Plagea (rantakopperot mm. Seinen varrella) ei oikein mainostettu missään turisteille, sillä se oli selkeästi Pariisin kaupungin kaupukilaisille järjestämä tapahtuma.

Taas kirjoitellaan

Pari viikkoa ehtikin kulua ennenkuin muistin kirjoitella tänne taas. Osalle olenkin kertoillut kuulumisia sähköpostilla ja ihan kasvoikkainkin kun kävin Suomessa viime viikonloppuna saunomassa ja uimassa! Kivaa oli, varsinkin kun sai olla Annin kanssa.

Täällä Pariisissa on nyt oudon hiljaista. Ei uskoisi miten tällainen metropolikin voi hiljentyä lomien aikana. Viidestä miljoonasta pariisilaisesta varmaan neljä miljoonaa on lähtenyt loman viettoon kaupungin ulkopuolelle. Kaduilla pyörii joku hassu töihin jäänyt ja jonkin verran turisteja. Suuri osa kaupoista, ravintoloista ja gallerioista on auki rajoitetusti. Bussit ja junat kulkevat harvennetun aikataulun mukaisesti. Tänään on vielä lisäksi pyhän neitsyt Marian juhlapyhä, jolloin kaikki kaupat on kiinni ja työpaikat tyhjiä. Siksipä kulutan aikaani muitten kaupunkin jääneitten tapaan istuskelemalla kahvilassa ja pitämässä sadetta.

Töissä sain ensimmäisen kuormairroitusta koskevan projektini valmiiksi viikko sitten ja raporttikin on muutamaan täydennystä vaille valmis. Toisen projektin aloittamisen kanssa on ollut vähän ongelmia, varsinkin kun olen joutunut opiskelemaan skriptaamista awk-kielellä. Lomien takia apuakaan ei aina ole ollut saatavilla kovin nopeasti, joten aikaa on jäänyt kahviautomaatilla hengailuun. Töissä on muuten myös hiljaista kuin huopatossutehtaassa, 90 hengen toimistossa töissä on tällä viikolla vain kymmenisen henkeä.

Pariisin nähtävyyksistä on jäänyt kertomatta viikonloppuni Boulognen metsissä. Toissaviikon lauantaina kävelin Boulogneen viettämään aurinkoista päivää ja lueskelemaan. Boulogne on keskusta-alueen länsipuolella oleva vanha kuninkaallisten metsä, useamman sadan hehtaarin kokoinen, jossa on mm. kaksi tekojärveä, ravi- ja laukkaradat (mm. Longchamp), maauimaloita jne. Itse kiertelin metsää ja otin pienet nokoset pitkähavuisen (10-15cm neulaset!) männyn alla. Lopuksi kävin tutustumassa Bagatellen linnaan. Linna rakennettiin aikoinaan vain kolmessa kuukaudessa kuninkaallisten vedonlyönnin seurauksena. Linnan puutarha on ehkä rauhallisin paikka mitä Pariisin keskustan lähistöltä on löydettävissä. Puistossa ihmiset kävelevät hiljakseen, hiljaisina ja katselevat riikinkukkoja, ankkoja, vesiputouksia ja hienoja istutuksia. Puistossa järjestetään myös vuosittain (nyt 100. kerta) kansainvälinen ruusukilpailu.

Kotiin kävelin joutsenten polkua pitkin, eli Seinen keskellä olevaa pitkää kapeaa saarta pitkin. Kotiin päästyä olikin sitten jalat aikalailla rikki ja olut Satun kanssa Paris Plagella (uimakoppeja Seinen rannalla) maistui.

Tässä keinotekoinen vesiputous Bagatellessa.

Rat-a-tuu-ii

Kävin eilen katsomassa Disney-Pixarin uusimman animaation Ratatouillen. Se kertoo Pariisissa asustavasta Remy-rotasta jolla on hyvä maku. Remyn suurin haave on päästä kokiksi huippuravintolaan. Leffa oli harvinaisen hauska ja monessa kohtaa oivaltava. Paitsi että itse animaatio on monessa kohtaa näyttävää ja elävää, niin juonikin on pienestä naiviudesta (lasten leffa myös) huolimatta viihdyttävä. Elokuvassa on hienoja animoituja maisemia Pariisista sekä pieniä kuittailuja sekä ranskalaisille että amerikkalaisille (Remyn veljen voi nähdä amerikkalaisen ruokakulttuurin edustajana). Itse nautin elokuvasta suuresti, ja voin suositella sitä kaikille jotka tykkäävät inhimillistetyistä eläinhahmoista tai haluavat käydä katsomassa miten hienosti Pariisin voi kirjaimellisesti piirtää valkokankaalle.

Edit: Suomen ensi-ilta onkin vasta 26.10.2007, mutta sitä odotellessa voitte käydä katsomassa trailerin http://disney.go.com/disneypictures/ratatouille/ tai Espoo cinessä ennakkoon 22.8.

Ranskalaiset ja eristyisesti pariisilaiset ovat elokuvakansaa ja rakastavat elokuvia. Ingmar Bergmanin maanantainen kuolema oli täällä suurimpien sanomalehtien etusivulla ja pääuutislähetyksissä paikallisten Peter von Baghien kommenttit asiasta. Eilen haudattiin paikallinen koomikko Michel Serrault, ja sekin näytettiin pääuutisissa.

Uutiset ovat muuten olleet harvinaisen hiljaisia Ranskan ympäriajon päätyttyä. Ei pelkästään sen takia, että Tourin dopingkäryt ovat lakanneet, vaan että kyseessä on kolmiviikkoinen kansallinen instituutio jonka päättyessä alkaa ranskalaisten lomat. Suomesta ei ehkä aivan tajuta sitä laajuutta jolla täällä ympäriajoa seurataan. Hyvä vertaus voisi olla se, että Suomessa samaan voisi ehkä päästä jos jääkiekon maailmanmestaruuskisat olisi järjestetty Suomessa joka vuosi sadan vuoden ajan. Vaikka paikalliset lehdet kirjoittelivatkin Tourin pistämisestä hyllylle, niin sitä ei kannata ottaa kuin korkeintaan ranskalaisena dramatisointina ja liioitteluna. Jotain kertoo myös se, että tasavallan presidentti ja pääministeri molemmat kommentoivat Tourin jatkamisen puolesta sanomalla.

Viikonlopun jälkeen Pariisiin palatessa tuli sellainen olo, että ei tämä kaupunkin nyt niin vieras olekaan. Sitä huomaa kotiutuvansa aika yllättäen, vaikka kaikkea pientä ärsyttävää tässäkin kaupungissa on, ja Suomesta kaipaa monia juttuja. Itse kaipaan tällä hetkellä fillaria sekä kunnon lenkkimaastoja. Vaikka kuinka komeaa onkin juosta Pariisin puistoissa antiikkipatsaiden välissä, niin eivät ne tarjoa kovinkaan paljon vaihtelua pidemmän päälle. Velibeillä ei myöskään tule oikein lähdettyä kuntoilemaan, kun ne joutuu kuitenkin palauttamaan puolen tunnin jälkeen.

Keikka Pohjanmaalla

Viikonlopun hää-Suomi-reissun jälkeen ollaan taas takaisin sorvin ääressä.

Joitain asioita ei tajua ennen kuin ne itse kokee. Yksi on se, että miten hiljaista voikaan kesäisessä Helsingissä olla. Kun on täällä kierrellyt pari kuukautta turisteja ja kiirehtinyt tungoksessa, niin oli aika erikoista tulla käymään kesähiljaiseen Otaniemeen perjantaina. Perjantaina illalla pyöräilimme Haagaan saunomaan, ja lähes autiot talot sekä tyhjät kadut tuntuivat hyvin erilaisilta Pariisiin verrattuna. Noh, ei sikäli että täälläkään olis hirveä meno tällä hetkellä. Pariisissa alkoi hyvin monella loma viime viikonlopusta, joten täälläkin on oudon hiljaista kaduilla. Ei kylläkään aivan niin hiljaista kuin Otaniemessä, mutta moni kauppa ja kuppila pitää ovensa kiinni elokuussa.

Ja vielä nopsaan kertaus viime viikon tapahtumista. Torstaina syöksyimme iltapäivästä suoraan töitten jälkeen lentokentälle. Keskiviikkona oli Versailles-päivä, jolloin Anni meni etukäteen tuskailemaan turistien määrää Versaillesiin ja minä tulin töiden jälkeen perästä. Iltapäivään kuului myös käynti Montparnassen tornissa sekä piknik Luxembourgin puistossa. Illalla kävimme vielä maistelemassa samppista ja mansikoita Louvren edustalla joenrannalla. Samalla tutustuin enismmäistä kertaa Remyyn kavereineen, eli näin ensimmäistä kertaa ihka oikean pariisilaisrotan. Huhuihin verrattuna niitä on kyllä näkynyt täällä harvinaisen vähän. Tiistaina käytiin Lafayetten tavaratalossa ihmettelemässä komeaa kattokoristetta sekä nauttimassa hyvässä kreikkalaisessa lammasta ja retsinaa. Maanantaina pidettiin sadetta ja kierreltiin Les Hallesin suunnalla.

Vaikutteita

Perjantaina ei sitten saatukaan sadetta, joten muutimme suunnitelmamme ja lähdimme kävelylle kaupunkia ympäri. Lopulta sää osoittautui erittäin mukavaksi kaupunkikierrokselle. Kävimme mm. pienessä, mutta mukavassa Marie Curie-museossa ihastelemassa Nobel-palkintoja sekä haistelemassa Marie Curie-kemian yliopiston akateemista ilmapiiriä. Iltapäivällä taasen suuntasimme Orangerien museoon ihailemaan Monet'n valtavia lummemaalauksia. Orangerien museon viime vuonna valmistunut remontti vaikutti harvinaisen onnistuneelta, ja lummemaalaukset saivat oikeutusta uusista luonnon valon valaisemista ovaalin muotoisista saleista.

Lauantain ohjelmaan kuului tutustuminen Orsayn museoon. Pariisilaiset museot jaksavat kerta kerran jälkeen hämmästyttää. Orsayn museo, vaikka onkin jo yli 20 vuotta vanha, on edelleen erittäin moderni. Valoisan, jättimäisen keskusaukion veistoskokoelma vetää vertoja, ja ehkä jopa ylittää Louvren veistospihat (Cour Puget, Cour Branly). Orsayssa oli esillä vaihtuvana näyttelynä ranskalaisen taidevälittäjän Ambroise Vollardin aikoinaan ostamia ja välittämiä teoksia Cezannesta Picassoon. Tämä vaihtuva näyttelyly itsessään oli jo riittävä yhdelle näyttelykerralle, joten vakituisen kokoelman tutkimiseen ei jäänyt hirveästi voimia. Kokoelmiin kuuluvan Whistlerin "taitelijan äiti"-teoksen kohdalla ei voinut olla tyrskähtämättä.

Lauantai-illalle suunnittelemamme ilta-pala Eiffel-tornin luona jäi haaveeksi, sillä koimme hieman vastoinkäymisiä Velib-matkallamme. Tämä Velib-järjestelmä ei näemmä toimi aina niinkuin halutaan, sillä iltaisin ja viikonloppuisin pyörät häviävät keskustan ja asuinalueiden pyörätelineistä ja toisaalta suosittujen ravintola-ja illanviettoalueiden pyörätelineet ovat täynnä. Näin ollen emme voineet jättää pyöriä Eiffelin alueella mihinkään telineeseen, vaan jouduimme etsimään tyhjää telinettä lähempänä omaa kämpää. Kaiken lisäksi tilannetta pahensi se, että Velibin tietokonejärjestelmä kärsii huomattavista lastentaudeista, joten osa pyöräparkeista oli senkin vuoksi jo poissa käytöstä. Lisäksi vapaan pyörätelineen etsiminen ei onnistunut tietojärjestelmän vikojen takia. Hieno järjestelmä vaikuttaa tällä hetkellä valitettavasti vielä liian epäluotettavalta jotta sitä uskaltaisi käyttää vaikkapa työmatkoihin.

Olemme muutamana iltana käyneet iltapalalla Seinen rannalla, kuten myös lauantaina illalla. Olemme ottaneet mukaan kaupasta evästä ja jonkun sopivan viinin. Viinit ovat täällä edullisia, 4-5 euron viinit ovat jo laatujuomia. Paikallinen tapa ilmoittaa viinit valmistusalueittain vain tuottaa suunnattomasti vaikeuksia, sillä Alkossa on tottunut hyviin selostuksiin rypäileistä ja mausta sekä sopivuudesta eri ruokalajien kanssa. Täkäläisillä viinihyllyillä tulee vähän ikävä Alkon myyjien ammattitaitoa...

Eilen kävimme Vincennesin linnassa Pariisin kaakkois-nurkassa. Vincennesin linna on Kaarle 5. 1300-luvulla rakennuttama linna, jossa on erityisen hieno, kahden vallihaudan takana oleva päätorni. Päätorni on ollut 12 vuotta remontoitavana ja avautunut yleisölle vasta tänä kesänä. Vincennecin linna on 1600-luvulta alkaen toiminut vankilana, mm. markiisi De Sadelle. Sunnuntain ohjelmistoon kuului myös kiertely Bastille alueella. Bastillen 1989 valmistunut ooppera-rakennus on muuten tyyliltään ja portiltaan hämmästyttävän paljon kansallisoopperan näköinen. Kävimme myös Jardin des Plantesin puistossa, joka on oikeammin luonnontieteellisen museon kasvitieteellinen puutarha. Jardin des Plantesissa on myös osana luonnontieteellistä museota maailman toiseksi vanhin eläintarha, jossa kävimme moikkaamassa kaukaisia serkkuja. Häkissä olleet ihmisapinat vaikuttivat jotenkin surullisilta, tai ainakin sellainen olo tuli. Niillä kun on hyvinkin paljon inhimillisiä piirteitä.

Illalla kävimme syömässä Satun kanssa porukalla vielä Le Procope-nimisessä ravintolassa Bvd. St. Germainin lähistöllä. Le Procope on Pariisin vanhin edelleen toimiva ravintola, perustettu 1686. Siellä ovat vierailleet aikojen saatossa itsemme lisäksi kuuluisuuksia kuten Napoleon ja Benjamin Franklin. Ravintolan sisustus oli erityisen komea ja osittain peräisin 1700-luvulta. Ruokakin oli hyvää, valitettavasti tarjoilijoilla sattui olemaan vähän huono päivä eikä palvelu ollut parasta mahdollista.

Tänään taas satelee, mutta eiköhän tässä keritä vielä kaikenlaista kiertelemään.

Lämmintä

Alkuviikko on ollut täällä kesäisen lämmin. Jopa niin lämmin, että iltaisin on ollut vaikea nukkua kun ylimmän kerroksen kämpässä tahtoo olla vähän turhankin lämmintä. Tällä viikolla olemme iltaisin käyneet kiertelemässä lähialueen puistoja. Ile de Citen kärjessä oleva pieni puisto on siitä mukava, että sitä ympäröi vesi kolmelta suunnalta. Auringon paisteessa ja pienen tuulevireen puhaltaessa jokea pitkin oli olo kuin olisi ollut merellä tai muuten vaan veneilemässä.

Eilen kävimme myös Pantheonissa katsastamassa ranskalaisten suurhenkilöiden hautoja. Pantheonin kryptaan on haudattu lukuisia sotilaita, tiedemiehiä ja taiteilijoita vallankumouksen jälkeen. Kryptassa on mm. Victor Hugon, Marie Curien, Voltairen, Rousseaun ja Emile Zolan haudat. Pantheon on alunperin rakennettu kirkoksi (se on ristin muotoinen), mutta vallankumouksen jälkeisissä tunnelmissa se otettiin valtiolliseen käyttöön kansalliseksi pyhätöksi. Sisällä on seinillä suuria Ranskan vaiheista kertovia maalauksia joissa esiintyy etenkin keskiaikaisia ranskalaisia kuninkaita. Pantheonin kupolista muuten ripusti Faucault niminen tiedemies heilurinsa 150 vuotta sitten. Nyt paikalla heiluu alkuperäisen heilurin kopio, jolla edelleen havainnollistetaan maapallon pyörimistä avaruudessa.

Eilen kokeilin myös nopeasti Pariisin kaupunkipyöriä. Järjestelmä vaikuttaa ehkä hieman monimutkaiselta näin alkuun, mutta ideana se on varsin hyvinkin mielenkiintoinen. Tarkoistus kun on korvata lyhyitä julkisen liikenteen matkoja vapaasti käytettävillä fillarilla. Pyörän satunnainen käyttö vaatii vähän vaivannäköä kun käyttölisenssin ostaminen luottokortilla vie ensimmäisellä kerralla minuutin pari. Lisenssin voi ostaa mistä tahansa 1500 Velib-pyörätelineestä. Lisäksi käyttöliittymän englannin kielinen versio oli vielä työnalla. Tekemällä vuoden sopimuksen ja käyttämällä Navigo-matkakorttia luottokortin sijaan säästää roimasti aikaa. Matkakortilla voi vain kävellä vapaan fillarin viereen ja vilauttaa korttia pyörän lukitustelineen vieressä olevalla lukijalla ja lähteä polkemaan. Ilman matkakorttia pitää käydä syöttämässä lisenssin numero pyörätelineen tietokoneelle ja valita näytöltä haluttu polkupyörä käyttöön. Tietojärjestelmä ei myöskään ole vielä täysin idioottivarma. Tai on se, sillä se toimii Windows-pohjaisena järjestelmänä, parissa fillaritelineessä onkin näkynyt tuttu Windowsin Blue-screen. Järjestelmä vaikuttaa kuitenkin siltä, että sitä on mietitty eri käyttötilanteita varten.

Itse polkupyörä vaikutti käytössä, ainakin näin uutena, aivan erinomaiselta. Rauhallinen raskas pyörä, jossa on 3-vaihteinen napavaihteisto, isot tukevat loka- ja ketjusuojat, automaattisesti toimivat led-valot sekä käsikahvoilla käytettävät huoltovapaat rullajarrut. Lisäksi fillarissa on tukeva etukori ja keskijalka. Renkaat ovat sopivan paksut ja hyvin rullaavat pistosuojatut kumit. Samaten vanteet ovat tukevimmasta päästä olevaia profiilivanteita. Satula ja ajoasento ovat luotuja ei ehkä kilpa-ajon tyyppiseen ajeluun, mutta käyttötarkoituksensa mukaisilla alle 30 min. matkoilla ne ovat mukavia. Pienen lenkin päätteeksi voi sanoa, että hyvin näillä Accell Groupin valmistamilla fillareilla ajelee. Ainoa mikä vähän vielä arveluttaa, on pyörien kunnossa pysyminen. Miten hyvin renkaissa pysyy ilma? Entä ketjujen rasvaus tai löysien pulttien kiristely? Pyörien ylläpidosta ja huollosta vastaa pyöräprojektin rahoittaja, ulkomainoksista tuttu JC Decaux firma.

Huomenna onkin sitten taas sadepäivä, joten voipi olla että siitä tulee museokierrospäivä. Huominen on siis työajanlyhennyspäivä, eli "jour de RTT".

Kansallispäiviä ja polkupyöriä

Anni tuli perjantaina lomalle tänne Pariisiin. Hän on täällä seuranani ensi viikon torstaihin saakka, jolloin lennämme yhdessä Suomeen häihin. Ihanaa oli tavata lähes kuukauden tauon jälkeen.

Lauantaina vietimme yhdessä miljoonien ranskalaisten kanssa Bastille vankilan vapautuksen muistopäivää. Aloitimme sen menemällä Champs Elyseen reunalle katsomaan kansallispäivän paraatia. Paraatia varten oli lähialueen kadut hyvin tarkkaan suljettu, ja joka risteyksessä oli useita poliiseja vartioimassa. Paraatin katselijat oli pakotettu kulkemaan vain tiettyjä katuja pitkin Champs Elyseen reunalle. Paraatikatu itsessään oli reunustettu kahdessa rivissä olevilla mellakka-aidoilla. Katua lähemmän aidan viereen pääsi ainoastaan metallinpaljastimien läpi ja vain rajattu määrä väkeä. Me olimme paikalla sen verran myöhässä ettemme tuonne mahtuneet, joten jouduimme kurkkimaan kauemman aidan takaa. Väkeä oli kuin Rovaniemen markkinoilla, mutta onnistuimme näkemään vilaukselta ranskan keisarin Sarko 1:n matkaavan kultaisilla vaunuillaan sadanpäämiehensä vierellä. Lisäksi näimme kahdeksan suomalaisen kadetin osaston edustamassa Suomea EU-joukkojen paraatissa.

Pääosa paraatista muodostui ranskalaisten joukkoosastojen esittäytymisistä, mutta väenpaljoudesta johtuen emme paljon muuta nähneet kuin ratsain kulkeneen kansalaiskaartin soittokunnan ja ratsujoukot, sekä ylilennon tehneet ilmavoimien osastot. Lähdimmekin kävelemään kotia kohti jo ennen paraatin päättymistä. Itseasiassa kotimatkalla näimmekin sitten lähempää ja paremmin paraatista pois siirtyviä joukkoja, mm. sisäministeriön poliisiosastot, santarmien moottoripyöräosaston sekä em. ratsujoukot lähi- ja hajuetäisyydeltä. Näimme myös helikopterilaivueiden ylilennon Louvren pihalta. Olo oli kuin Ilmestyskirja Nyt-elokuvassa kun taistelu- ja kuljetushelikopterilaivueet tulivat näkyviin kaukaa, Champs Elyseen toisessa päässä olevan riemukaaren takaa ja lensivät sitten hitaasti ylitsemme.

Paraatista jäi näkemättä livenä mm. soittokuntien kuviomarssiesitykset, jotka kuitenkin katsoimme myöhemmin kotona nauheitettuna tietokoneelta. Näkemättä jäi myös kuinka presidentti Sarkozy pysäytti koko itsenäisyyspäivän kulkueen vain mennäkseen kättelemään aidan vieressä olevia hullaantuneita ranskalaisia. Koko paraatista jäi vähän ristiriitainen maku. Homma vaikutti yhtä antiikkiselta ja pompöösiltä kuin sotilaiden paraatit jo rooman valtakunnan aikana, mukaan lukien presidentin ja kenraalinsa pönöttely kulkueessa. Ranskalaisparoilla kun ei ole enää omaa kuningasta tai keisaria, niin joutuvat raukat tyytymään presidenttiinsä. Toisekseen ranskalaisten sotilaallinen menestys ja osallistuminen ei nyt ehkä ole ainakaan näin suomalaisin silmin ollut kovin hurrattavaa. Ranskalaisten parhaat taistelujoukot ovatkin tällä hetkellä muukalaislegioonassa - jotka koostuvat muista kuin ranskalaisista. Tunnustettava on kyllä, että ranskalaisten sotateollisuuden saavutukset, mm. lentokoneiden osalta ovat varsin huomattavia. Havaittavaa oli myös, että kansallispäivän vieton paraatiosuuteen otti osaa huomattavan vähän etnisten vähemmistöjen edustajia. Olisiko niin, että kansallisaate ei ole iskostunut maahanmuuttajiin?

Paraatin jälkeen sotilasosastot hajaantuivat eri puolille kaupunkia ja esittelivät toimintaansa. Olikin hassua havaita lauantailiikenteen joukossa panssariajoneuvoja ja tankkeja. Itsenäisyyspäivä oli lisäksi tuonut kaduille tuhansittain poliiseja. Erilaisia poliisin miehistönkuljetusautoja näkyi vähän joka kadunkulmassa. Meidän tiemme vei kuitenkin kotiin päivälevolle ja pitämään vähän siestaa, sillä viikonloppuna täällä oli oikein hieno ja kesäisen kuuma sää. Eilen lämpömittari huiteli hyvinkin 30 asteessa, mutta tänään onkin sitten jo viileämpi ja kosteampi sää.

Lauantaina menimme illalla viettämään piqueniqueta Eiffel-tornin lähistölle, mutta aikomamme Champ de Marsin puisto oli suljettu siellä järjestettävää ilmaiskonserttia varten, eikä alueelle saanut viedä omia eväitä (lue pulloja). Satu liittyi seuraamme ja pidimme piknikiä lopulta joen varressa puun alla varjossa pienellä nurmikolla monien muiden pariisilaisten tapaan. Eiffel-tornin lähistölle valui tuhansittain ihmisiä seuraamaan ilmaiskonserttia (mm. Nelly Furtado, Laura Pausini) sekä sen jälkeen alkanutta kansallispäivän ilotulitusta. Ilotulitus oli ehkäpä hienoin koskaan näkemäni. Tänä vuonna kansallispäivän ilotulituksen teemana oli elokuva ja elokuvamusiikki. Ilotulitus oli suunniteltu yhteen eri elokuvine musiikkien kanssa. Mukana oli ainakin In the mood for Love, Harry Potter ja tähtiensota. Ilotulitus kesti yli puoli tuntia huipentuen viimeisen viidenminuutin aivan silmittömään (onneksi näkö ei mennyt) paukkeeseen ja välkehdintään. Kooltaan sitä voisi kuvailla, että se on kaikki elokuussa Helsigissä järjestettävän ilotulituskisan esitykset peräkkäin + tuo viidenminuutin huikea loppuräiske. Tosin, ilotulituskisan osallistujien eduksi on todettava, että täällä ei ehkä nähty aivan yhtä kekseliäitä temppuja kuin Helsingin kisassa. Juomien loppuminen kesken iltaa ei muuten Pariisissa ole mikään ongelma. Iltakymmeneltä oli läheisestä kioskista hyvinkin saatavilla vielä kaikkia kuviteltavissa olevia väkijuomia oluesta ja samppanjasta Finlandia-vodkaan.

Sunnuntai oli siesta- ja Tour de France-päivä. Katselimme telkkarista Touria, jonka jälkeen menimme Luxembourgin puistoon pitämään hellettä ja lueskelemaan lehtiä ja kirjoja puiden varjoon. Puiston puut ovat muuten hyvä keksintö; vaikka ulkona muuten olisikin tuskastuttavan kuuma, niin puitten varjossa pystyy varsin hyvin istuskelemaan jos on vähänkin tuulta. Illalla kävimme vielä syömässä Rue de Bucin ravintola-alueella ja haistelemassa iltatuulta Pont des Artsilla :-D

Jaa, niin polkupyörät. Täällä tosiaan alkoi eilen joukkoliikenteen uusi aikakausi (kuten paikalliset mainostavat). Pariisin kaupunki toi yhdessä JC Decaux-firman kanssa kaduille yli 10000 fillaria yli 750 lainauspisteeseen. Rakenteilla on vielä toiset 750 lainauspistettä ja fillareita on tarkoitus tuoda liikenteeseen yhteensä yli 20000. Ideana on, että fillarit täyttäisivät osan joukkoliikenteen tarpeista ja korvaisivat lyhyitä taksi, bussi- ja metromatkoja. Fillareita saa lainata päivän ajan eurolla, viikon 5 eurolla ja vuoden 29 eurolla. Kerrallaan fillaria saa käyttää tosin vain 30 minuuttia ilmaiseksi, ylimenevästä ajasta veloitetaan. Ideana on että pyörät palautuisivat takaisin telineisiin heti kun niitä ei käytetä. Palauttaa pyörän voi mihin tahansa lainaustelineistä joita on vähintään 300 metrin välein. Lyonissa tällainen lainapyöräsysteemi on ollut jo vuoden käytössä ja hyvien kokemusten perusteella täälläkin uskallettiin lähteä tähän projektiin. Lauantain HS kertoi myös matkailusivuillaan Pariisin fillareista. Pyörät näyttävät hienoilta, mutta vielä en ole kerinnyt niitä testaamaan. Kerron koeajotuloksista myöhemmin!

Katakombit ja sateet

Viime viikko meni ilman blogikirjoitteluja, mutta koetan tästä eteenpäin kirjoitella pari kertaa viikossa.

Aloitetaan säästä, se kun on pariisilaisten ykköspuheenaihe tällä hetkellä. Säät ovat ajankohtaan nähden olleet jo pitkään harvinaisen kylmiä, eikä lämpenemisestä ole ollut näkyvissä merkkejä. Kesäkuun toiselta viikolta alkaen täällä on satanut joka päivä, ja aamuisin ovat lämpötilat olleet monesti alle kymmenen asteen. Säästä valittavat kaikki, niin ravintoloitsijat, kaupunkilaiset kuin turistitkin. Kovasti jännitetään ensi lauantain itsenäisyyspäivän säätä ja sitä, voidaanko kaikki paraatit ja lentonäytökset viedä loppuun asti.

Osittain säästä johtuen en viime viikolla töiden jälkeen jaksanut paljoa muuta tehdä kuin käydä lenkkeilemässä ja hoitaa kotiaskareita. Olen ruvennut lenkkeilemään Louvren ja Champs Elyseen välissä olevassa Tuileriesin (tiilitehtaan) puistossa, joka sattuu olemaan paitsi lähin puisto, myös harvinaisen komea sellainen. Sinne on koottu kymmeniä romantiikan ajan veistoksia sekä useita nykytaiteen veistoksia. Kyllä kelpaa nostaa jalkaa toisen eteen näissä maisemissa.

Lauantaina aamulla soi puhelin tekstiviestin merkiksi. Otso kysyi, että "oon kaupungissa, mitä täällä voi tehdä?" Mulla ei kyllä ollut mitään hajua siitä että hän on tulossa kaupunkiin, mutta eipä siinä mitään. Lähdimme siitä sitten iltapäivällä yhtäjalkaa katsomaan Pariisin katakombeja ja Montparnassen hautausmaata. Pariisi on täynnä maanalaisia tunneleita, ei pelkästään metro- ja viemäritunneleita, vaan mm. tunneleita jotka on syntyneet kun on louhittu kiveä rakennusmateriaaleiksi. Tämä tunneliverkosto kattaa lähes koko Seinen eteläpuolisen Pariisin ja osan pohjoispuoltakin. Tunnelit ovat pääasiassa yleisöltä suljettuja, mutta Denfert-Rocheaun (Denfert, melkein kuin Enfer) alueella tunneleita on avattu turisteille. Näihin tunneleihin on myös koottu n. 6 miljoonan pariisilaisen jäänteet 1700-luvun lopulla. Noihin aikoihin koettiin, että keskustan hautausmaat ovat terveysriski ja estävät kaupungin laajentumista. Tyhjennetyiltä hautausmailta siirrettiin siten muinaisten kaupunkilaisten jäännökset näihin katakombeihin ja pinottiin valtaviksi sääri- ja reisiluiden sekä pääkallojen kokoelmaksi. Näitä hautakammioita ovat turistit, mm. monet kuninkaalliset käyneet ihmettelemässä jo kohta parin sadan vuoden ajan. Montparnassen hautausmaalta emme onnistuneet löytämäään Saint-Saensin hautaa, Andre Citroen sen sijaan löytyi.

Sen jälkeen kävimme ihmettelemässä Pariisin näkymiä Tour Montparnassen huipulta, sillä sää oli lauantaina iltapäivällä kirkas. Tour Montparnasse on 1970-luvulla rakennettu 210-metrinen tornitalo keskellä muuten vanhoja rakennuksia olevaa aluetta. Kyse on presidentti Pompidoun (täällä presidentti voi rakentaa vaikka moottoritien metsään jos halua)keksinnöstä näyttää, että Ranskakin osaa rakentaa teknisesti haastavia rakennuksia. Sijoitus vaan oli onneton, ja rakennus onkin monen Pariisilaisen mielestä häpeätahra kaupungin arkkitehtuurissa. Näkymät sen sijaan olivat komeat, mm. Eiffel-tornin näkee paremmin kuin mistään muualta - vaikkappa Eiffel-tornista. Illalla käytiin vielä syömässä latinalaiskortteleissa mukava päivällinen.

Sunnuntaina aamulla kävimme Motnmartren kukkuloilla ihmettelemässä Pariisin "taiteilijahörhöjä". Valitettavasti paikka on turismin täydellisesti pilaama, ainakin sunnuntaiaamuisin. Turistien, kaupustelijoiden ja muiden helppoheikkien välissä ei ollut kovin hauska tallustella, vaikka miljöö onkin mäkineen mielenkiintoista. Sacre Coeur-basilika näyttää kauempaa hienommalta kuin itse mäeltä, mutta kirkon portailta avautuva maisema on katsastamisen arvoinen. Mielenkiintoista oli, että kävelemällä pari korttelia näiltä "taiteilijakaduilta" pääsi pois turistivilinästä ja kaupustelijoista. Montmartren alueella on siistejä vanhoja asuinkatuja ja hyvin hoidettuja pieniä puistoja sekä kymmeniä erilaisia rappuja. Näitä kannattaa käydä kyllä katsomassa, mutta taiteilijayhdyskuntaa sieltä ei löydä. Turisteilta rahat vieviä piirtelijöitä kylläkin. Otso jatkoi tästä kaupungin kiertelyä lainaamieni turistioppaiden avulla, minä menin kotiin pitämään sadetta.

Sunnuntai-illalla kävimme vielä yhdessä päivällisellä, samaten eilen illalla. Tämä asuinalueeni St. Michelin lähistöllä on kyllä juuri siitä mukava, että täällä ravintoloita on paljon ja valinnanvaraa riittää. Sisäänheittäjät vaan ovat välillä hyvinkin innokkaita, ehkä vähän ärsyttävä piirre, mutta kertoo ainakin siitä että ravintolassa on tilaa. Nyt jatkuu arkinen aherrus suojausjärjestelmien parissa.

Museoviikonloppu

Perjantai oli vielä työpäivä kun sain RTT:ni siirrettyä. Illalla lähdin sitten vähän kävelemään Seinen rantoja kun sää näytti hetkeksi parantuvan. Tarkoituksenani oli myös mennä katsastamaan josko Aleksanteri III:n sillan luota löytyisi Disney-Pixarin bileet. Pixarin uusin animaatio, Ratatouille, nimittäin kertoo pariisilaisen rotan Remyn aikeista ruveta huippukokiksi. Pariisin onkin vähitellen valtaamassa rottakuume, sillä elokuvassa on paljon upeita animoituja maisemia Pariisista. Elokuvan ennakkoensi-ilta oli perjantaina täällä Pariisissa, teattereihin se tulee elokuun alussa. Bileet olivat kuitenkin vain pienen piirin suljetut juhlat Pont Alexander III:n alla olevassa yökerhossa, joten iltapäivälehdissä hehkutettuun juhlatunnelmaan ei oikein päässyt normaali kansa mukaan.

Kävelin siitä eteenpäin kierroksen Eiffeltornin kautta ja nautiskelin Seinen hienosta iltavalaistuksesta. Pariisi näyttää iltasella jotenkin miellyttävämmältä kuin päivisin. Kaikki päivällä häiritsevä harmaus häviää kun rannan hienot valaistukset, upeasti valaistut rakennukset ja sillat sekä erilaiset muut koristevalot pääsevät valloilleen. Esim. Eiffel-tornissa on tasatunnein erilaisia valoesityksiä: klo 22 koko torni rupesti välkehtimään kuin se olisi täynnä erilaisia timantteja ja klo 23 alkoivat tornin huipulla olevat valonheittimet pyyhkiä maata. Lisäksi joella tiheään seilaavat risteilyalukset tuovat oman lisänsä valonäytökseen.

Pariisi alkaa vaikuttaa loppujen lopuksi aika inhimilliseltä ja humaanilta paikalta, vaikka ihmiset ovatkin vähän erikoisia ja degeneroituneet elämästä kaupungin ulkopuolella. Verrattuna New Yorkiin (jossa oltiin häämatkalla tammikuussa) Pariisi tuntuu myös kertaluokkaa turvallisemmalta ja siistimmältä paikalta, vaikka täällä ei olekaan poliiseja ja vartioita läheskään samalla tavalla kuin New Yorkissa. Samaten kaikkialla New Yorkissa vallinnutta hysteeristä terrorismipelkoa ei täällä näy eikä laukkuja skannailla ollenkaan samaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan kuukauden jälkeen Pariisi näyttäytyy juuri sellaiselta vanhan sivistyksen kehdolta kuin on kuvitellut, jossa sekä ihmiset ja yhteiskunta on sivistynyttä ja monikulttuurista. Samalla on havaittavaissa kuitenkin, että ajattelu on jämähtänyt osittain Ranskan suurvalta-ajalle ja aikaan jolloin tiede- ja taide olivat taloutta merkittävämpiä ihmisten elämässä. Siihen liittyy myös jonkiasteinen välinpitämättömyys säännöistä ja luottamus siihen, että kyllä valtio korvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välinpitämttömyyttä kanssaeläjiä kohtaan - päinvastoin. Pariisilaisista huokuva urbaanius ja oudoksunta kaikkea periferistä kohtaan on saanut muut ranskalaiset toteamaan, että Pariisi ei ole oikeastaan samaa Ranskaa.

Lauantaina kävin tutustumassa Hotel des Invalidesiin. Invalides on Ludvig neljännentoista (Versaillesin perustaja) 1600-luvun lopulla rakentama sotainvalidien koti, jossa nykyisin sijaitsee sotamuseo ja Napoleonin hauta. Napoleonin jäänteet on sijoitettu Aunuksen Karjalasta louhittuun punaiseen kiviarkkuun keskelle Invalidesin kirkkon kryptaa. Ranskalaisilla oli muuten aikoinaan hieman ongelmia ostaa venäläisiltä tuota kiviarkkua, olihan Napoleon käynyt sotimassa Venäjällä (epäonnisesti). Ensinnäkään kakkien ranskalaisten mielestä sen ei katsottu olevan poliittisesti sopivaa, ja toisaalta venäläiset ottivat mielellään kivipalan hinnassa vähän sotakorvauksia.

Sotamuseo on ranskan sotahistoriaan keskittyvä museo, joka jakaantuu kahteen osaan: sotiin ennen 1850-lukua ja sen jälkeen. Vanhemmassa puoliskossa on huikea määrä erilaisia vanhoja aseita (miekkoja, tuliaseita) ja haarniskoja sekä Euroopasta että Japanista. Uudempi puolisko taas keskittyy kertaamaan Ranska-Saksa-sodan sekä I- ja II-maailmansodan vaiheita sekä esittelemään niihin liittyvää museoaineistoa. Lisäksi on jonkin verran aineistoa Ranskan siirtomaissaan käymistä sodista.

Ranskalaiset tuntuvat olevan kyllä äärimmäisen innostuneita omista sotapäälliköistään. Tämä ei rajoitu pelkästään Napoleoniin ja Charles de Gaulleen, vaan museo on täynnä eri kenraalien vanhoja univormuja. Samaten täällä on kymmeniä ja taas kymmeniä katuja nimetty eri kenraalien mukaan. Ranskalaiset arvostavat kovasti entisiä päälliköitään, vaikka ehkä Suomalaisittain tuntuu, että sotasaavutukset eivät kuitenkaan niin hirveen suuria ollut. Hävisihän Napoleonkin aika monta merkittävää taistelua. Erona suomalaisiin sotamuseoihin on selvästikin se, että täällä ei innostuta kertomaan yksittäisen rivisotilaan arjesta ja heidän uroteoistaan sekä toisaalta kurjuudestaan, vaan keskitytään sodan "suuriin linjoihin" ja "suurmiehiin".

Invalidesissa on myös mielenkiintoinen 1600-luvulta peräisin oleva kolmiulotteisten karttojen kokoelma. Kuningas halusi teettää rannikkolinnoituksistaan kolmiulotteiset kartat (siis pienoismallit) suhteessa yksi varvas vastaa sataa jalkaa (1:600), jotta maaston muodoista aiheutuvat mahdolliset strategiset puutteet olisi helpompi havaita. Suurimmat kartat ovat hyvinkin kuusi metriä kanttiinsa olevia suuria puulevyille rakennettuja kohokarttoja. Invalidesin sisäpihan reunaa koristaa lisäksi yli 200 erilaista kanuunan putkea.

Invalidesilta alkaa ehkä Pariisin hienoin yhtenevä rakennelma Invalidesista Aleksanteri III:n lahjoittaman sillan yli Grand Palaisille. Kun seisoo sillalla, kullattujen patsaiden välissä näkyy toisella puolella Hotel des Invalidesin kullattu kupoli ja toisella puolella Grand Palaisin valtavat lasikatot. Tässä näkyy jotain sellaista suureellista koristeellisuutta ja tyyliä, jota on hyvin vaikea imitoida. Voisi kuvitella Pietarista löytyvän jotain vastaavaa, mutta ei esim. Saksasta tai Yhdysvalloista.

Sunnuntai oli Louvrepäivä. Ranskan kulttuuriministeriö on päättänyt, että valtion rahoittamissa museoissa on joka kuun ensimmäinen sunnuntai ilmainen sisäänpääsy. Lähdin aamukymmenen aikaan Louvreen (aikaisin paikallisten mukaan), ja sain silti jonottaa parisataametrisessä jonossa. Onneksi se valui varsin nopeaan sisään kun ei tarvinnut ostaa lippuja, ja pääsinkin aloittamaan kierroksen vain 5 minuutin jonottelulla. Koskapa kyseessä on valtava museo, päätin suosiolla olla koettamatta nähdä kaikkea, ja aloitin tutkailun museon vanhimmasta päästä.

Louvre on kyllä ehdottomasti hienoin museo jossa olen tähän saakka vieraillut. Edellisestä käynnistä on vierähtänyt jo sen verran aikaa, että täällä on keritty remontoimaan lähes kaikki osastot tällä välillä. Museo onkin sisältä todella siistissä kunnossa ja kaikki tuntuu olevan ranskalaisittain lähes vimpan päälle laitettua. Aloitin siis kiertämällä ensiksi Kreikan antiikin, sitten Rooman ja etruskien antiikin, muinaisen Egyptin, muinaisen Lähi-Idän ja Islamin kokoelmat sekä egyptiläistä sairaanhoitoa esittelevän erikoisnäyttelyn. Lopuksi ehdin vielä käymään italialaiset ja pohjois-eurooppalaiset veistokset ja ranskalaisista veistoksista osan. Maalaustaiteen jätin suosiolla toiseen kertaan. Noidenkin näyttelyiden kiertämiseen meni kahdeksan tuntia kohtuullista vauhtia pitäen.

Louvre on taidemuseo ja siellä on varsin vähän arkiesineitä. Itse pidin käymistäni kokoelmista eniten antiikin kreikan veistoksista. Ne keskittyvät esittämään ihmisiä jotenkin luonnollisissa toimissa (esim. nukkumassa) ja asennoissa. Rooman antiikin veistoksissa ihmiset esitetään jollain tavalla paljon jäykemmin ja vakavammin, ikäänkuin veistokset esittäisivätkin jotain yliluonnollista. Egyptiläisissä ja lähi-idän (mesopotamian) veistoksissa ja piirroksissa ihmiset taas esitetään naivisti ja hyvin kömpelösti. Lisäksi näihin sekoittuu uskonnollisia ja yliluonnollisia kuvia sekä ihmisen esittämistä vertauskuvainnollisesti esim. eläinten kautta.

Itse ihastuin kreikkalaisista veistoksista eniten patjalla makaavaan nkkuvaan hermafrodiittiin. Asetelma vaikutti jotenkin niin luonnolliselta ja mukavalta, että itsekin olisi tehnyt mieli käydä siihen makuulle. Milon saaren Venus-patsas on myöskin maineensa veroinen viekottelevine kiertyneine lantioineen ja valuvine vaatteineen.
Linkki: Hermaphrodite endormi.jpg

Keskiajalla ei Euroopassa juuri paljoa veistelty, aika oli todellakin mustaa. Sen sijaan Islamin alueella tehtiin hienoja keramiikkatöitä. Keskiajan Islamin lautasissa ja mosaiikeissa hehkuu kauniit siniset ja turkoosit värit, kun kaikissa vanhemmissa teoksissa värejä ei varsinaisesti oltu käytetty. Uskon että koboltin siniset ja turkoosit mosaiikit kutkuttelevat eräitäkin synesteetikkoja.

Renessanssin aikaan veistostaide oli vielä hyvin pitkälti uskonnollista, eikä Louvresta löydy 1400- ja 1500-luvun veistoksista juuri muita aiheita kuin raamatullisia tai kuninkaallisia. Kaiken lisäksi nämä pyhimykset ja raamatun hahmot esitetään usein hyvinkin epäluonnollisissa tilanteissa ja asennoissa, ja ruumiinosien mittasuhteetkin ovat varsin vääristyneitä. Antiikin ajan luonnolliseen kuvaukseen palattiin vasta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun romantiikan aikana. Samalla aiheet muuttuivat ja veistoksia tehtiin esteettisistä syistä, siis muistakin kuin uskonnollisista syistä. Veistoksissa näkyy aika harvoin mitään humoristista tai erotiikkaan viittaavaa, mutta ruotsalaisen Johan Sergelin reliefistä "kylpevä nymphi" löytyy yllättävä yksityiskohta. Linkki: Nymphe au bain

Louvren ehkä hienoin sali on Cour Marly ja Cour Puget. Näihin kahteen valoisaan lasikatolla katettuun sisäpihaan on koottu Marlyn ja Puget:n linnojen puistoissa olleet myöhäisrenessanssin ja romantiikan ajan suuret pronssi- ja marmoriveistokset. Näissä saleissa on sellaista hienostuneisuutta jota on esim. aivan selvästi Rockefeller centerissä koettu tavoitella (vaikkakin amerikkalaiseen tapaan luonnollisesti ammuttu reippaasti yli).

Palkkapäiviä ja junailua

Tänään sain ensimmäisen palkkakuitin käteeni. Eipä se (palkka) suuri ole, mutta palkkakuitti on pidempi kuin Suomessa. Kaikenlaisia ihmeellisiä lyhennyksiä ja maksuja kyllä riittää tuplasti suomalaisiin ennakonpidätyksiin ja työttömyysvakuutusmaksuihin verrattuna. Selvittelin myös tänään voinko siirtää työajanlyhennyspäivän (RTT) jollekin toiselle viikolle, mutta pomoni oli vähän nihkeä sen suhteen. Syynä on harjoittelijoiden vakuutukset ja niiden voimassaolo. Täällä harjoittelijoitten pitää olla vakuutuksen takia töissä määrätty työaika, sillä työnantaja on vastuussa harjoittelijasta sinä aikana kun työsopimuksessa lukee. Siksipä kaikki poikkeavat työajat aiheuttavat enemmän paperitöitä kuin normaalien työntekijöiden kanssa. Normaaleilla palkatuilla on oma RTT-tili jonne voin tehdä vapaapäiviä varastoon ja sitten käyttää niitä tarvittaessa. RTT (reduction de temps de travail) muuten otettiin käyttöön kun täällä päätettiin korjata työttömyyttä lyhentämällä työaika 40 tunnista 35 tuntiin. Työajanlyhennyksen käytännön toteutus sitten on työpaikkakohtaista. RTE:n malli tuntuu sinänsä aika fiksulta. Ylitöitä täällä ei tunneta - eikä työajan seurantaa. Mitään raportointia työajan käytöstä en myöskään ole nähnyt käytettävän.

Tänään oli työpäivän päätteeksi samppistuokio kun Emmanuelle oli viimeistä päivää töissä. Emmanuelle siirtyy äitiyslomalle ja muuttaa Ranskan Gyuanaan. Hänen miehensä on töissä ESA:n Guyanassa sijaitsevassa avaruustukikohdassa. Suomalaisittain tuntuu aika hasardilta tuollainen lapsen synnyttäminen ja kasvattaminen viidakon keskellä. Btw. päivänsankari ei juonut samppanjaa...

Töissä olen viime viikosta pakertanut simulointeja ASTRE:lla. Tutkin sähköverkon kuormanirroitusautomaatiota ja vertailen paikallisen ja keskitetyn automaation eroja. Tässäpä lyhyt selostus hommasta niille joita kiinnostaa:

Bretagnen alueen sähkönsiirtoverkko on heikohko alueen kasvaneeseen tehon tarpeeseen nähden, eikä kestä kovin hyvin esim. EHV-johdolla tai ala-asemalla (225kV ja 400kV) tapahtuvaa vikaa. Ongelmana on myös tehontuotannon puute alueella. Uusien johtojen rakentaminen tai tuotannon lisääminen alueelle on kuulemma turhan kallista ja poliittisesti vaikeaa, ja siksipä tutkitaankin josko automaattisella kuormien irroittamisella voitaisiin hoitaa jännitteet kuntoon vikatilanteissa. Tätä varten alueelle on suunniteltu joko paikallista, 90kV ja 65kV ala-asemakohtaista automaatiota tai laajempaa 225kV alueen automaatiota.

Keskitetyssä automaatiossa tarkkaillaan koko 225kV-verkon jännitettä, ja automaatti kytkee 20kV jännitteeseen kytkettyjä kuormia irti tarpeen mukaan jännitteen nostamiseksi. Ongelma tässä on se, että automaatio vaatii tietoliikenneyhteyden 225/90kV ja 225/65kV sekä 90/20kV ja 65/20kV ala-asemien välillä. Tietoliikenneyhteydet ovat tunnetusti kalliita ja epävarmoja, joten selvittelemmekin josko kuormanirrotusautomaatio voitaisiin rakentaa erikseen jokaiselle 90kV ja 65kV ala-asemalle ja näin selvitä ilman tietoliikenneyhteyttä ala-asemien välillä. ASTRE:en ohjelmoidaan aluksi jokaiselle ala-asemalle omat parametrinsä joilla sen pitää reagoida jännitteen alenemaan ja sitten laukaista haluttu määrä kuormaa irti. Sen jälkeen tehdään dynaaminen simulaatio verkolle jossa tapahtuu esim. johdon tai generaattorin irtoaminen ja tutkimme kuormanirroitusautomaation toimintaa eri parametreillä. Gentin yliopisto Belgiassa on jo aiemmin tehnyt vastaavan tutkimuksen keskitetylle automaatiolle, joten käytämme sitä vertailukohtana.

Sitten muuta: Alkuviikko oli kylmä ja sateinen. Töistä kotiin päästyä ainoa järkevä toimi mitä jaksoi ja pystyi tekemään oli juoksulenkki Seinen rantoja pitkin. Museot menevät arkisin kiinni jo puoliseitsemän maissa, joten töitten jälkeen on aika mahdotonta ehtiä museoihin, joka sinänsä on kyllä sääli. Tänään oli parempi päivä sään puolesta, joten koskapa en em. samppanjatarjoilun takia ehtinyt normaaliin junaani, päätin kokeilla työmatkaa Montparnassen kautta. Junamatka on suorempi ja nopeampi (n. 10 min) kuin normaali junamatkani (30min.), mutta vaatii vaihdon metroon ja 5 minuutin metromatkan. Vaihto Montparnassen asemalla onkin aika hauska. Asema on tolkuttoman iso ja siirtymistä junalta metroon on kuin isolla lentokentällä konsanaan. Onneksi fiksut ranskikset ovat keksineet liukumatot joilla matkanteko käy nopsaan. Montparnassen aseman käytävällä onkin rinnakkain useampi liukutaso jotka kuljettavat eri nopeuksilla. Otin tietysti nopeimman, 9 km/h kulkevan tason. Tasolle mentäessä pitää astua hauskojen pyörivien rullien päälle ennen kuin pääsee itse liukutasolle. Normaali RER C junani jää heinäkuussa liikennöintitauolle kun täällä alkaa ratakorjaukset ja nopein työmatkani tulee olemaan juuri Montparnassen kautta.

Eilen oli myös ensimmäinen junaliikenteen sosiaalinen mielenilmaus, eli lakko, kun SNCF seisotti joka toista Versaillesin ja Pariisin välistä junaa iltapäivän. Liikkumiseen liittyen piti kertoa vielä, että sain tänään oman NAVIGO-matkustuskorttini. Kyseessä on vähän YTV:n matkakorttia vastaava kortti, mutta kuvalla varustetuna. Kortti tuli nopeasti, neljässä päivässä, sillä tein tilauksen vasta viime sunnuntaina. Täällä alkoi myös tänään kesäalennukset, osa porukasta meidänkin työpaikalla otti kuulemma vapaapäivän vaan ehtiäkseen ensimmäisenä ostostelemaan. Lauantaina täytynee jatkaa lähialueen museoihin tutustumista ja käydä poikkeamassa juuri tunti sitten (VIP-vieraille) avattuun fnac-elektroniikkaketjun uuteen Apple-myymälään tässä ihan nurkilla Boulevard Saint-Germanilla. Nytpä nautiskelen affogatoni (jäätelöpallo jonka päälle kaadetaan kuumaa kahvia) loppuun ja siirryn kotiin valmistautumaan tulevaan työpäivään.

Lentokoneita ja kirkkoja

Perjantaina illalla iski sitten reissun eka oikea koti-ikävä. Suurin syy siihen oli torstai-illan juhlimisesta jäänyt väsy, mutta sitä ei hirveästi auttanut kun yksikseen piteli sadetta ja aatteli juhannussaunaa Suomessa. Onneksi tuo helpotti kun nukkui kunolla.

Lauantaina suuntasin kohti Le Bourgetin lentonäyttelyä hieman Pariisin ulkopuolelle. Näyttely on maailman suurimpia ja järjestetään vuorovuosin Birminghamin lentonäyttelyn kanssa. Paikalla oli edustettuina käytännössä kaikki maailman ilmailualan yritykset. Alkuviikon ammattilaisesittelyjen jälkeen lauantai oli näyttelyn yleisöpäivä - ja sitä riitti. Paikalla oli kymmeniätuhansia ihmisiä jotka aamupäivällä tungeksivat näyttelyhalleissa. Kahden aikaan porukka kerääntyi istumaan nurmikentälle seuraamaan lentonäytöstä. Lentonäytökset ovat Pariisissa olleet koko kansan huvia jo lähes sadan vuoden ajan. Tunnelmassa olikin jotain 1900-luvun alun tunnelmaa kun kansa kokoontui ihastelemaan tekniikan saavutuksia eväskorien kanssa.



Sää ei lauantainakaan suosinut, mutta pienet sadekuurot eivät porukkaa juuri haitanneet. Taivaalla pöristeli helikoptereita, taitolentokoneita, siviilikoneita ja sotilaskoneita. Vaikka Airbus 380 jättiläiskone ei ensimmäistä kertaa esillä ollutkaan, niin se oli silti näyttelyn ehdoton yleisön suosikki. Jättiläiskone liiteli taivaalla hurjan ketterän näköisesti ja hiljaisesti kuin suuri valkoinen valas. Eri maata olivat sitten hävittäjät joiden näytökset olivat täynnä pauketta, melua, hurjia pyörähdyksiä, rajuja kiihdytyksiä ja väistöjä. Erikoisimpa olivat ehdottomasti taisteluhelikoptereiden näytökset jossa esiteltiin miten helikopterilla voi tehdä silmukan tai lentää roottori pystysuorassa asennossa nokka kohti maata! Lisäksi oli demonstraatiot evakuonnista peräluukullisella kuljetuskoneella ja kommandojen siirtämisestä kuljetushelokopterilla. Paikalla oli (ulkomuistista) ainakin A380, Dassault FX7, Rafale, F16, F18E, Eurocopter TIGRE, TECMECHANICA C27J, Eurofighter Typhoon ja Tornado. Lopuksi nähtiin taitolentoa Fouga Magisterilla. Tässä A380 kaartaa kohti yleisöä.


Lentonäyttely oli aikamoinen teollisuuden ja tekniikan voimannäytös. Vähän surulliselta vaan tuntuu että tämä teollisuuden ala pyöriin hyvin suurelta osin aseteollisuuden pohjalta. Paikalla olleet asejärjestelmien toimittajat ja armeijan väreissä olleet koneet näyttivät aika irvokkailta kun miettii mitä niillä tehdään paraikaa eri puolilla maailmaa. Toista ääripäätä edusti sitten ESA:n ja EADS:n avaruusalukset (Ariadne 5). Näistähän olikin juttua myös Suomen lehdissä kun EADS:n avaruusturistilistalle ensimmäiseksi ilmoittautui kolme suomalaista.

Huolimatta pilvisestä säästä onnistuin taivaalle tiiraamisella polttamaan nenäni ja naamani sekä saamaan pienen auringonpistoksen. Ehkä töissä sisällä istuskellessa ei osaa oikein suhtautua ulkona paistavaan aurinkoon riittävällä varovaisuudella.

Lentonäyttelystä suuntasin suoraan CDG:lle (viereinen lentokenttä 10km päässä) moikkaamaan Annia joka oli matkalla Pariisin kautta Durbaniin Etelä-Afrikkaan. Viiden tunnin vaihdon aikana ehdimme hyvin käymään syömässä lentokentän ravintolassa. Kiva oli tavata vaikka pikaisestikin vain ja hienoa että tällainen mahdollisuus piipahtaa vaihdon aikana Ranskassa on olemassa.

Tänään oli museo- ja kirkkopäivä. Puolen päivän aikoihin pääsin tutustumaan Hotel de Clunyyn ja keskiajan museoon. Hotel de Cluny on 1400-luvun Pariisin ainoita säilyneitä yksitysrakennuksia. Sen yhteydessä toiminut luostari sekä muinainen paikalla ollut roomalaisaikaien kylpylä on 1800-luvun puolivälissä muutettu keskiaikamuseoksi. Pariisi on siitä jännä paikka, että täällä on renesanssin ja vallankumouksen aikana koetettu hävittää näköpiiristä keskiajan muistomerkkejä. Vallankumouksen aikana kirkkoa lyötiin oikein tosissaan ja 1800-luvun alussa Pariisistakin purettiin pari vanhaa kirkkoa sekä mm. Notre Damen seiniltä poistetiin pyhimyksiä esittäiviä veistoksia. Niinpä keskiaikamuseo on lähes ainoita keskiaikaisia paikkoja Pariisissa parin vanhimman kirkon ohella. Keskiaika koettiin aikoinaan niin mustaksi ajaksi historiassa että siitä haluttiin päästä irti ja hävittää kaikki siihen viittaava. Pariisin keskiaikaiset kadutkin ovat paria paikkaa lukuunottamatta historiaa 1840-luvulla tehdyn keskustan uudenlleenjärjestelyjen jäljiltä. Keskiaikamuseon komeimpia nähtävyyksiä ovat 1400-luvun suuret seinäkankaat joissa esiintyy erilaista keskiaikaista symboliikkaa. Kierroksen päälle kävin sitten katsastmassa vielä pari 5. kaupunginosan vanhinta kirkkoa sekä St. Germain-des-Pres:n kirkon.

Ruumiin ja sielun kulttuuria

Kulttuuri tarkoittaa alun perin maanviljelyä. Kävinkin hoitamassa ruumiini viljelyitä (kuntoa) keskiviikkona juoksulenkillä. Kyseessä oli ensimmäinen lenkki täällä, sainhan uudet lenkkaritkin vasta viime viikolla. Kolmen vartin lenkin aikana ehtii nähdä kovasti kaikenlaista. Keskiviikon lenkki kiersi mm. Orsayn museon, Eiffel-tornin ja Invalides-museon. Hyvältä tuntui kyllä pitkästä aikaa saada veri kiertämään kunnolla - sykemittarikin oli sitä mieltä! Juokseminen täällä on pääsääntöisesti asvaltilla ja kivetyksellä juoksemista ja alkumatkasta joutuu väistelemään turisteja ihan tosissaan.

Eilinen oli sitten vuorostaan fyysisen palauttelun paikka ja aika taidenautinnoille. Ranskan kulttuuriministeriö järjestää vuosittain 21.6. (nyt 26. kerta) keskikesän kunniaksi ranskalaisille ympäri maailman musiikkijuhlan Fete de la Musique http://www.fetedelamusique.culture.fr/. Pääosa tapahtumista toki keskittyy Ranskaan, mutta tapahtumia on mm. Ranskan kulttuurilähetystöissä. Pariisissa virallisia tapahtumia oli useampi sata, mutta koskapa kyseessä on koko kansan juhla, niin epävirallisia musiikkiesityksiä oli keskustassa vähän joka nurkassa.

Fete de la Musique on vähän kuin taiteiden yöt Suomessa, paitsi että täällä keskitytään vain musiikkiesityksiin ja oluenjuontiin. Samalla tavalla nuoriso käveli pitkin katuja kalja- ja viinipullojen kanssa. Seinen rannalla oli monessa paikassa kitaraporukoita laulelemassa omaksi huvikseen ja ihmisiä oli liikkeellä todella paljon. Esimerkiksi Boulevard St. Michelin alkupää suljettu autoilta ja niin täynnä ihmisiä että kävely sen poikki kesti useamman minuutin. Virallista kalenteriin merkittyä ohjelmaa oli kirkoissa, ravintoloissa ja kaduilla. Kaduilla esiintyivät lähinnä erilaiset rokkibändit ja rytmiryhmät sekä muutama kuoro. Musiikin kaikki laidat olivat edustettuina, mutta rock- funk- ja punk-bändejä oli eniten, melkein joka kadulla. Omalla kadullani Rue de Seinellä soitteli alkuillasta saksofoni-klarinetti duo jatsibiisejä.

Itseäni kiinnosti mm. Beethovenin 5. Orsayn museolla Kurt Masurin johdolla, mutta vielä enemmän kiinnosti työtoverini Florienin mainitsema Ruotsin kulttuuri-insitituutin juhannusjuhlan ohjelma. Suuntasinkin kahdeksan maissa Ruotsin kulttuuri-instituutille 4. kaupunginosaan. Kulttuuri-insituutin takapihalle (iso nurmikko ja paljon veistoksia) oli pystytettyä majstonki ja sen ympärillä lapset tanssivat juhannustansseja haitarin tahtiin (mm. Kettu juoksi yli järven, Pienet sammakot). Myyntikatoksista sai viiniä, olutta, snapseja, hodareita ja tummaa ruotsalaista leipää. Paikalla oli muutama sata henkeä jotka näyttivät pääasiassa olevan Ranskassa asuvia ruotsalaisperheitä tai perheitä joissa toinen vanhemmista on ruotsalaista syntyperää. Ranskalaisiakin paikalla oli, mutta pääasiassa ruotsalaisystäviensä seurassa. Tunnelma patonkihurrien juhlassa oli kyllä aika pitkälti sama kuin voisi kuvitella Ruotsissakin vastaavissa tilaisuuksissa.

Itsehän en mennyt tuonne suinkaan juhannustanssien takia, vaan illan pääesiintyjän Sofia Jannokin takia http://www.sofiajannok.com/. Sofia Jannok on Jällivaarasta kotoisin oleva nuori saamelaislaulajatar. Jannokin musiikki on saamelaisvaikutteista, mutta hyvin ruotsalaista etnopoppia ja jatsia. Tyyliltään vähän erilaista kuin esim. Wimme Saaren tummempisävyiset biisit, mutta monella tavalla mukavan letkeää musiikkia ja helppoa kuunneltavaa. Jannok on saanut jotain palkintojakin laulustaan ja yleisö viihtyikin silminnähden hyvin.

Puoli kymmenen maissa lähdin sitten kiertelemään kaupungille ja etsiskelemään mielestäni musiikkia. Kiertelin vähän aikaa Seinen saarilla ja latinalaiskorteleissa, mutta kun kulku alkoi käymään todella hitaaksi ihmismassan takia niin aloin suunnata kohti kämppää. Pimeäkin alkoi jo olla ja hakemaani torvi-skata ei löytnyt. Kuinka ollakkaan matkalla kämpille Hotel de Monnaien (rahapajan) vierestä kuulin iloisen torventoitotuksen ja pakkohan se oli mennä katsomaan.

Paikalla oli kapealla kadulla paikallisten fanfare-orkesterien yhteiskeikka. Fanfare-orkesteri on siis täkäläinen ränttä-tänttä-soittokunta joka koostuu pääasiassa trumpeteista (3-5), tuubista(1-3), pasuunoista (2-4) ja muista matalista vaskista (baritoneja 2-4) sekä rummuista (2-3). Lisäksi saattaa olla vielä banjo ja saksofoneja. Idea musiikissa tuntuu useimmiten olevan, että rummut soittavat tasaista reipasta komppia, tuubat soittavat bassokuviota, pasuunat ja baritonit harmoniaa ja trumpetit siihen päälle melodiaa mahdollisimman kovaa. Biisit oli näillä orkestereilla pääasiassa sovituksia kevyenmusiikin hittibiiseistä ja discosta. Ohjelmistossa oli ainakin Georg Michaelia, Michael Jacksonia, Britney Spearsia, Pet Shop Boysia ja Eric Prydsiä. Kylie Minogueta oli parillakin bändillä ohjelmistossa.

Tunnelma oli hyvinkin samanlainen kuin Retuperän vierailulla Vic Fezensacissa. Orkesterit soittivat ravintolan edessä ja ravintoloitsija kantoi palkaksi olutta soittajille. Tungos oli melkoinen kapealla kadulla, yleisö heilui ja lauloi orkesterien mukana. Jossain vaiheessa soitto meni kilpasoitannaksi kun keikkansa jo heittänyt bändi rupesi soittamaan ravintolasta sisältä kadulla soittavan orkesterin päälle. Siinä vaiheessa alkoivat oluttuopit lennellä yleisön yli orkesterista toiseen ja keskisormet puhkoivat ilmaa. Onneksi tuota ei kestänyt kovin pitkään.

Orkesterien taso on pääasiassa varsin kova ja soittajat rutinoituneita, sillä kaikki soittavat ilman nuotteja. Muutamissa bändeissä soittajat olivat selvästi setäosastoa eivätkä enää mitään opiskelijoita. Kestävyyttä riitti monella heittää reilu tunnin keikka täysillä ja vielä trumpettisoolot päälle.

Tällaisia bändejä oli ainakin soittamassa:
http://www.lesfilsdeteuhpu.com/teuhpu/pre.php
http://www.myspace.com/talku
http://www.boulamatari.org

Bändin vaihto tapahtui Retuperänkin 2003 oppimalla täädä tätä tätä tätädädädää-fanfaariilla. Täytyy varmaankin poiketa tuossa l'Assignat-ravintolassa toistekin, sillä vaikutti siltä, että nämä orkesterit eivät ihan ensimmäistä kertaa olleet soittamassa tämän ravintolan luona ja olivat pikemminkin kanta-asiakkaita.

Työpäivä alkoi jo kutsua ja lähdin korvat soiden nukkumaan kotiin kahden aikaan yöllä, vaikka soitto jatkuikin vielä railakkaasti. Kotikadullani laulettiin Yves Montandin lauluja tammerkosken sillalla-tyyliin ja oli pakko laittaa tulpat tässä vaiheessa päähän jotta sai nukuttua. Aamulla töihin lähtiessäni katselin kun siivouspartiot siivosivat fanfare-orkesterien soittopaikalta tyhjiä olutlaseja lapiokaupalla. Nyt sade onneksi huuhtelee pahimmat kusenhajut pois nurkista, täällä kun ei todellakaan tunneta mitään bajamajoja... Töissäkin on normiperjantain hiljaisuudesta entistäkin hiljaisempaa ja väki tuntuu olevan etätöissä silmät kiinni.

Viikonlopun kuulumisia

Viikonlopuksi sain seuraa kun Anni tuli tänne katselemaan paikkoja. Perjantaina aamulla kävin hakemassa Annin kentältä ja kämpille päästyämme lähdimme kiertelemään Pariisia ilman sen suurempia aikeita. Osittain askeleitamme ohjasi se, että kännykäni hajosi torstain ja perjantain välisenä yönä, ja piti etsiä laturia varakännykkään ja ruuvaria hajonneen korjamiseen. Kumpikaan ei onnistunut, mutta onneksi sain Annin tuoman varakännykän toimimaan hienoisella McGyver-virityksellä. Hajonnut kännykkä lähti Suomeen korjaukseen.

Perjantaina kävelimme siis pitkin 4. kaupunginosan ostoskatuja. Kävimme katsastamassa Notre Damen kirkon jossa meneillään oli jumalanpalvelus. Kirkko on kyllä hieno, varsinkin sisältä jossa värilliset ikkunamaalaukset saavat kyllä mielen kohoamaan ja suun loksahtamaan. Vaikea kuviella miten noin hienoja maalauksia on voitu tehdä satoja vuosia sitten, mutta komeita ne ovat. Kävimme myös kävelemässä Pantheonin lähistöllä vaikka itse Pantheon olikin suljettu. Kotiin kävelimme Luxemburgin puiston kautta. Luxemburgin palatsin edustalla olisi järjestetty vielä lauantaina ulkoilmaopperaa (Sevillan parturi), mutta valitettavasti tällä kertaa ei ollut aikaa jäädä kuuntelemaan.

Lauantaina hoitelimme aamupäivällä vähän käytännön asioita (säädettiin kännyköitä). Iltapäivällä lähdimme kävelemään kohti Satun kämpää kiertäen Oopperan ja 1. kaupunginosan muotialueen kautta. Matkalla poikkesimme myös täydentämään Les Simpson-elokuvan mainoslasikokoelmaamme Champs Elyseellä olevassa pikaruokalassa. Jouduimme pitämään vähän sadetaukoa yhdessä Palace d'Elysee lähistön kuppilassa, sillä kova tuuli teki sateenvarjoista varsin hyödyttömiä suojavarustuksia.

Satun kämppä on mukavan rauhallisella paikalla riemukaaren lähistöllä ja nautimme siellä pienet shamppanja-aperitiivit ja lähdimme porukalla metrolla kohti ravintolaa. Kiertelimme hetken latinlaiskorttelin turistipyydysravintola-alueella ja päätimme suunnata vähän kauemmas kohti Sorbonnen yliopistoa. Sorbonnen ja Pantheonin läheltä löytyikin mukava ravintola "Le Petit Prince" http://www.restoparis.com/vote.php?restaurant=1910. Ravintolan keittiö on varsin kehuttu, ja saimmekin hetken jonottaa pöytää. Odotellessa kävimme viereisessä pubissa oluella ja katselimme kun omistajan kultainennoutaja kierteli moikkaamassa jokaisen asiakkaan. Ruoka pikkuprinssissä kyllä sitten oli odottamisen väärti. Menu oli hyvin ranskalainen, itse nautin etanoita alkuruuaksi ja vasikan kylkeä pääruuaksi. Jälkiruokana oli creme brulee joka tarjoiltiin palavana liekkien kera pöytään, muilla coup de colonel (vodka-sorbet). Illallinen venyikin sitten aika myöhään ja kotona olimme vasta kolmen maissa.

Sunnuntaina kävelyreittimme ensimmäinen kohde oli St. Sulpicen kirkko. Kirkko on Da Vinci-koodin lukijoille tuttu ja kirkossakin on muistettu merkitä kirjassa esiintyvät kohteet. Siitä jatkoimme kohti Eiffelin tornia Invalides-aukion ja Champ de Marsin kautta. Matkalla nautimme kulmaravintolasta crepeksen ja paninin. Sää ei viikonloppuna ollut kovin suosiollinen, ja Eiffel jäi tällä kertaa valloittamatta sillä sade ja tuuli yltyivät juuri tullessamme tornin luo. Päätimme sitten kävellä joenvartta takaisin kämpille pitämään taukoa. Loppuilta sujuikin sitten vaatteita kuivatellessa. Iltapalaksi haimme läheisestä ravintolasta herkulliset täytetyt leivät. Cosi sandwich-ravintola on paitsi turistien, myös paikallisten suosiossa - eikä syyttä.

Eilinen oli mulla työpäivä ja Annilla omatoimipäivä kaupoilla ja kirkoissa. Lähdin vähän aiemmin töistä ja ehdin saattamaan Annia lentokentälle. Ehkäpä näemme seuraavan kerran jo lauantaina kun Anni matkustaa työmatkalle Etelä-Afrikkaan Pariisin kautta...

Työviikko jatkuu täällä vähän kummallisena. Ihmiset tulee ja menee vähän sattuu eikä oikein keltään saa neuvoja. Noh, ehkä tää tästä.

Töissä

Vaikka käytännön ranskan sujuvuus ei vieläkään ole mitenkään kehuttava, niin vähitellen pääsee silti tutustumaan työtovereihin. Työhuoneessani työskentelevä Badim on Algerialaista alkuperää ja tekee RTE:llä väikkäriä Eurostagin ympärillä. Badimilla on kihlattu Algeriassa jonka on kuulemma ollut vähän vaikea saada täksi kesäksi työlupaa Ranskasta. Täälläkin suhtautuminen siirtolaisiin on kuulemma vähän muuttunut viimevuosina. Badim on siitä mukava, että hänen kanssaan on aika helppo puhua ranskaa, sillä hänkään ei ole äidinkieleltään ranskankielinen.

Oma pomoni Sebastian on vähän kuin tutkijainsinöörin prototyyppi. Vähän koleerinen ja ei aina hirveän johdonmukainen, mutta kauhean toimealias ja puhuu paljon perheestään. Sebastianin kanssa on vielä vähän vaikea puhua muusta kuin työasioista, ehkä johtuen myös siitä että täällä työhierarkia on paljon selvemmin esillä kuin Suomessa. Lisäksi Sebastian puhuu monien muiden tavoin tosi nopeasti jolloin puheesta menee puolet ohi korvien.

Vincent ja Thierry ovat mukavia vähän vanhempia insinöörejä, vaikkakin selvästi omaa pomoaan Sebastiania vanhempia. Molempien kanssa pystyy juttelemaan jopa työasioista ranskaksi aika sujuvasti. Emmanuelle ja Gabriel ovat viereisen huoneen tutkijoita ja kuuluvat samaan ryhmään vaikka eivät teekkään töitä saman ohjelman kanssa. Emelie on kuulemma vieraillut Suomessa pariin otteeseen kun hänen joku kaverinsa oli vaihtarina TKK:lla vuonna 2005. Eilen (kun porukka juoksi väärän palohälytyksen takia pihalle) tapasin myös yläkerran osastolta Florienin joka on opiskellut puolet tutkinnostaan KTH:lla ja puhuu varsin sujuvaa ruotsia. Florien osoittautui suureksi Suomen ystäväksi ja oli lukenut kaikki Arto Paasilinnan ranskaksi käännetyt teokset sekä kehui Aki Kaurismäen uusia elokuvia. Tosin hänen Suomen vierailunsa oli jäänyt yhden Tukholma-Helsiki-risteilyn mittaiseksi.

Muita omaan ryhmääni kuuluvia ovat Herve, Marie-Sophie ja Andre. Herve ja Marie-Sophie kehittävät Astrea ja joilta olen käynyt välillä kysymässä neuvoa kun Vincent ja Thierry ovat olleet poissa. Andre on osittain lantiosta alaspäin halvaantunut, mutta liikkuu keppien kanssa aika taitavasti. Andren kanssa olen myös pari kertaa kisaillut historiakysymyksissä. En tietenkään pärjää Ranskan historiassa, mutta Venäjän ja itämeren alueen historiassa on jonkin verran saatu keskustelua aikaan.

Tällä porukalla käydään myös syömässä yhdessä. Lounas alakerran ravintolassa kestää puolisen tuntia, eli ei täälläkään kovin pitkään jakseta ruuan ääressä viihtyä kesken työpäivän. Lounaalla tarjolla on kolme pääruokavaihtoehtoa joista vähintään yksi on hyvinkin lihapitoinen pihvi, täyslihamakkara tai kuten tänään härän filepaloja kastikkeessa. Yksi on kalaa ja yksi esim. pitsapala tai piirakka. Lisukkeina on useimmiten höyrystettyjä vihanneksia ja perunoita tai muusia joko paistettuna tai sellaisenaan. Juomana melkeen kaikki juovat vettä vaikka mahdollisuus olisinkin ottaa pieni lounasviini kylmäkaapista. Itse olen ottanut jälkkäriksi useimmiten kylmäkaapista jugurtin, mutta tarjolla on monenlaista muutakin jälkkäriherkkua. Hyvin lähellä oli että olisin ottanut tänään creme bruleeta jälkkäriksi. Salaatit on valmiiksi annosteltu kuppeihin, näiden lisäksi on juustolautasia ja kinkkusortimentteja. Leipänä on aina vaaleeta ranskanpullaa. Lounaan hinta on 8-9 euron tienoilla josta 4,5 euroa muodostuu ravintolan käyttöoikeudesta. Normaalisti työnantaja subventoi ruokaa juuri tuon 4,5 euroa, mutta mulle harjoittelijana subventio on reilut 6 euroa ja lounaan kukkarosta verottama osuus n. 2,5 euroa. Ei kallista siis.

Hauskaa oli muuten tänään kun Vincentin kanssa koodasimme Astreen mun tutkimukseen sopivia verkon kuormitustilanteita ja hän opetti ohjelmaan liittyen pari kikkaa. Olen muuttanut työkoneeni Azertyn Qwertyksi, joka ei mua haittaa mutta sai Vincentin kyllä sopivasti hämilleen...

Viikonloppuna sitten jotain ihan muuta.

Amerikkalaisia

Jenkkejä Pariisissa riittää, varsinkin täällä turistialueella. Suomalaisiin turisteihin olen pari kertaa törmännyt, mutta olen pitänyt suuni visusti kiinni. Amerikkalaisia kävelee Seinen rantoja pitkin koko ajan ja heidät kyllä huomaa. Japanilaiset ovat toinen erityisen tunnistettava turistiryhmä. Tänään kävin pesemässä ostamani uudet lakanat pesulassa. Sivusilmällä oli hauska seurata nuorten jenkkineitien yrityksiä tavata pesukoneitten käyttöohjetta sekä syötä raha-ota raha leikkiä. Noh, saivat pesun kyllä onneksi lopulta onnistumaan. Täällä Häagen-Dazsissa on jenkkiperhe melkein joka ilta mun kanssa myös kirjoittelemassa blogia ja lukemassa sähköpostia. On täällä toki ranskiksiakin :-)

Sadeilta

Terveisiä sateisesta Pariisista. Alkuillasta alkoi sataa ja kadut vähän rauhoittuivat. Onhan tietysti myös maanantai, joten se saattaa vähän vaikuttaa asiaan. Sateessa on se hyvä puoli että nurkissa haiseva koiran (ja ihmisen) kusi huuhtoutuu vähäksi aikaa pois.

Eilen oli kaupungillakävelypäivä. Lähdin puolenpäivän maissa kävelylle kohti Montparnassen asemaa Rue de Rennesiä pitkin. Sieltä kävelin Ranskan sotilaskoulun ohi Champ de Marsille ja Eiffelin tornin alitse. Trocaderolla yhytin Sadun joka asuu lähistöllä ja pidimme taukoa läheisen merivesiakvaarion lähistöllä. Siitä kävelin enemmän tai vähemmän helteisessä säässä Champs Elyseelle ja Concord-aukion kautta Orsayn museon vierestä takaisin kämpille. Viikonloppuna oli havaittavissa turistien tolkuton määrä Pariisissa. Pieni flunssanpoikanen ei vaan oikein tykännyt kuuden tunnin kävelyreissusta ja illalla olikin kurkku kipeä ja muutenkin olo aika hyvin kanttuvei.

Tänään töissä pääsin ekaa kertaa vähän paremmin hommiin käsiksi kun sain opastusta Herveltä ja Marie-Sophielta. Työni tulee olemaan kaksiosainen; ensimmäisessä osassa tutkitaan kuorman irtikytkemisautomaation toimintaa jännitestabiliuden ylläpitämiseksi, toisessa taasen vertaillaan staattisen ja dynaamisen simulaation eroja verkon operaattorin kannalta. Jälkimmäistä pääsen aloittelemaan vasta ensi viikolla. Molemmat tehdään RTE:llä kehitetyillä ohjelmistoilla; ensimmäinen Astrella ja jälkimmäinen Assessilla.

Töitten jälkeen lähdin Conforamaan ostamaan ilmapatjan. Ei, en mene uimarannalle, vaan tuo on lisävuode kämpään kun on vieraita tulossa. Conforama on ihan Sotkan tms. tapainen halpahuonekalumyymälä, mutta aivan Pariisin ydinkeskustassa Pont Neufin vieressä Seinen rannalla. Kävin myös pesemässä pyykit läheisessä itsepalvelupesulassa. Pesu maksaa 3,5 euroa 6 kg koneelliselle ja pesuaine euron. Kuivaus maksaa euron jokaista 10 minuuttia kohden. Laitteet ovat kotikäytössä oleviin laitteisiin verrattuna hurjan tehokkaita. Pesu kesti 40 asteen ohjelmalla 45 minuuttia ja koko koneellinen kuivui isossa kuivausrumussa 20 minuutissa. Jopa farkut olivat tuon jälkeen kuivat.

Laitan vähän kuvia viikonlopulta. Ekassa kuvassa Louvre Ranskan Instituutin (jossa toimii mm. Ranskan akatemia) portin läpi nähtynä. Toisessa kuva Häagen-Dazsista jossa nytkin päivitän tätä blogia. Seuraavissa kokoelma vanhoja ranskalaisia autoja jotka kävivät esittäytymässä Louvren reunalla lauantaina, merkit jätetään tunnistamiskilpailuksi. Seuraavassa ranskalaispuudeli, ja niitä täällä Pariisissa riittää. Voisinkin jonain päivänä omistaa yhden blogikirjoituksen paikallisille koirille. Tokavikassa kuvassa vesikulkuneuvo vesikulkuneuvon kyydissä ja vikassa kuvassa upouusi ilmapatja ja makkarin uusi huonekalujärjestys.

http://artturil.fidisk.fi/Desktop.html

Ostostelupäivä

Eilen siis sain Laurilta vedenkeittimen ja kännykkäliittymän. Hyvin tuntuu tämän liittymä toimivan, sillä nyt päivittelen tätä blogia kämpiltä kännykällä. Eilen töiden jälkeen kävin vielä oluella Abbayen kahvilassa St. Germainin kirkon naapurissa kun Agnes pyysi. Agnes on kyllä varsin mukava maailmankansalainen jolla on näkemystä aika moneen asiaan. Agnes-täti lähtee tiistaina Kanadaan lopuksi kesäksi, mutta hän vaikutti olevan varsin tyytyväinen siihen että oli saanut minun kaltaisen henkilön asumaan kämpässä kesäksi. Noh, katsotaan mitä mieltä hän on kesän jälkeen.

Tänään (lauantaina) oli siis ostostelupäivä. Nukuin aamulla pois reilusti vanhoja univelkoja ja lähdin liikkeelle vasta klo 11 maissa. Kävin ekaksi Suomen instituutissa katsomassa nopeasti viikolla tulleita Hesareita ja suuntasin sen jälkeen Seinen toiselle puolelle kaupoille. Suuntasin BHV nimiseen suurehkoon tavarataloon tarkoituksenani hakea sieltä ainakin suihkuverhon lenkkejä sekä sakset ja roskakori. BHV on iso monikerroksinen hyvinkin stockmannin kaltainen tavaratalo. Helsingin keskustan Stockamann on kyllä suurempi kuin BHV Rivoli, mutta samoja asioita niistä löytää. Suihkuverhon lenkkejä oli muutama eri näköinen ja värinen, joten ihan ainoaan ei tarvinnut tyytyä. Sakset ostin muuten Fiskarsit, koskapa ne olivat kunnollisista (ei kiinalaisista) saksista halvimmat. Saksalaiset sakset olisivat maksaneet yli kolminkertaisesti (30e). Roskakorikin löytyi.

Sen jälkeen kiertelin vähän BHV:ta ja muita Rue de Rivolin alueen kauppoja. Rivolilta muuten löytyy kaksi H&M:ää. Vein ostokset kämpille ja hain lounaaksi läheisestä kiinalaisten pitämästä kahvilasta katkarapusalaatin. Rue de Seinen ja Rue de Bucin kahvilat olivat aivan tupaten täynnä, joten en viitsynyt jäädä niihin syömään, vaan tuli kämpille pitämään huilia. Huilitauon jälkeen menin vielä BHV Hommes (siis BHV:n miesten osasto, joka sijaitsee eri rakennuksessa) ostamaan parit alushousut sekä kävin tutkailemassa ilmapatjamarkkinoita. Kotimatkalla poikkesin vielä kenkäkauppojen kautta, mutta en onnistunut löytämään urheilukauppaa tai juoksukenkiä myyvää kauppaa.

Tänään täällä oli aikaisempaa aurinkoisempi päivä ja illalla Pont des Artsilla oli paljon ihmisiä istukselemassa. Pont des Arts (silta joka lähteeä Rue de Seinen päästä ja menee suoraan Louvreen) on teräsrakenteinen vain jalankulkijoille tarkoitettu silta. Sillalla on paljon erilaista taidetoimintaa - nytkin siinä oli narunheiluttelijoita ja tanssiryhmä joka käytti elfanttinaamareita. Silta on puukantinen, joten siinä on kohtuullisen mukava istuskella Seinen päällä. Ihmiset tulevatkin pitämään siihen piknikkejä tai muuten vain juomaan olutta (!) ja lueskelemaan kirjoja.

Viikko pulkassa

Kohta on eka työviikko takana. Eilen sain vihdoin tunnukset internetin käyttöön, vaikka täällä firman politiikka on, että "internet"-tarkoittaa lähinnä vain IE7:n käyttöä. Omia nettiyhteyksiä käyttäviä ohjelmia ei näemmä voi asentaa, joten elämisen perustarpeet, kuten SSH ja irkkaus täytyy hoitaa vapaa-ajalla Häagen-Dazsista. Työkoneen ärsyttävä piirre on myös Azrty-näppis, joka onneksi vähän helpottui kun vaihtoi suomalaiset näppäinasetukset päälle.

Eilen juttelimme pitkät pätkät Thierryn kanssa täällä tehtävästä tutkimuksesta ja missä tehtävissä olen mukana. Thierry puhuu paikallisista melkein parasta englantia, vaikkakaan ei mitenkään sujuvasti hänkään, joten työasioita pystyy setvimään kohtuullisen hyvin. Muuten olen koettanut puhua ranskaa mahdollisimman paljon, vaikka keskustelujen seuraaminen esim. lounaalla onkin vielä kohtuullisen haastavaa. Työkaveritkin ovat kyllä jo oppineet, että mulle voi puhua ranskaa, mutta kannattaa puhua v ä h ä n r a u h a l l i s e m m i n. Saan itseni ilmaistuksi ranskaksi melkein aina, mutta välillä paikallisten kärsivällisyys ei kestä mun hitaahkon puheenparren seuraamista ja pyytävät mua jatkamaan englanniksi.

Eilinen työpäivä venyi aika pitkäksi Thierryn kanssa käytyjen juttelujen takia. Suuntasin töitten jälkeen lähes suoraan Ranskan suomalaisen osakunnan iltamiin 11. kaupungiosaan. Osakuntaillassa oli toista kymmentä suomalaista Pariisissa asuvaa opiskelijaa sekä muutama suomea puhuva ranskalainen. Maailman pienuus paljastui kun pöydästä löytyi istumasta Sakarin kaveriksi tunnustautunut Lauri Kaira. Lauri on SoHon torwilaisia ja ollut opiskelemassa Pariisissa viimeisen vuoden ajan. Laurilta sain kaikkia hyviä vinkkejä Pariisissa elämiseen ja nähtävyyksien kiertämiseen. Tänään Lauri on lähdössä takaisin Suomeen (Laurilta voi käydä hakemassa opastusta kesällä Louhisaaren linnassa) ja saan häneltä käyttööni vedenkeittimen sekä Laurin prepaid-kännykkäliittymän. Prepaid-liittymän avaus on täällä varsin kallista (40e), joten sellaisen avaaminen edes kolmeksi kuukaudeksi ei välttämättä olisi ollut kuitenkaan kannattavaa.

Kyseessä oli osakunnan kevään viimeinen osakuntailta, mutta kesän aikana osakunnan porukat käyvät kuulemmat satunnaisesti piknikeillä ja pelaamassa petankia tai pesäpalloa.

Eilinen ilta venyi sen verran pitkäksi, että muutenkin vähän raskaan ekan viikon jälkeen on kiva että viikonloppu on edessä. Säät eivät täällä kyllä ole olleet mitenkään kaksiset. Nihkeetä on ollut, mutta aurinkoa ei juuri ole näkynyt. Aamuisin on onneksi vähän viileämpää, mutta iltaisin on aika kosteat meinigit vaikka ei olekaan satanut. Vähän oon kade Suomen hellekeleistä, mutta eiköhän ne tännekin ehdi.

Täältä tähän piste

Keksiviikkoja

Latinalaiskorttelit on kyllä aikamoinen turistirysä, vaikka vielä ei edes ole pahin lomakausi. Turisteja pyörii nurkissa iltapäivisin tosi paljon. Olen kuitenkin kulkenut aamuisin töihin sen verran aikaisin että perus-pariisilaiset eivät vielä ole heräänneet. Täällä normaali elämänrytmi näyttää kulkevan pari-kolme tuntia Suomea jäljessä + tunnin aikaero tietysti. Naapurissa syötiin eilenkin iltapalaa vasta lähempänä puoltayötä. Aamuisin kaverini on SVEN (RER C7) joka kulkee St. Michelin asemalta Versaillesiin klo 7.44. Takaisin kaverini on ELSA (RER C6) joka kulkee Versaillesista takaisin klo 17.04. Ihmettelen kyllä että missä välissä normaalit ihmiset täällä hoitaa ns. juosevia asioita kun he lähtevät töistä vasta siinä vaiheessa kun suurin osa erikoisliikkeistä tai virastoista menee kiinni...

Huomenna on toivottavasti tunnuksetkin pöydällä olevaan tietokoneeseen ja pääsen päivittelmään blogia muualtakin kuin kahvilasta.

tokapäivä

Laitoin nettiin vähän kuvia joita napsin kännykkäkamerallani eilen illalla ja tänään päivällä.

http://artturil.fidisk.fi/kuvia/kuvia.html



Eilen illalla tapasin muutamia Agneksen pariisilaisystäviä. Tyypillisiä pariisilaisia: yksi oli entinen taidekriitikko, nykyinen taidekirjailija, yksi tekee maalauksia ja siluetteja Seinen rannassa turisteille. Kolmas oli kuvanveistäjä ja kirjailija. Agnes itse on kääntäjä ja kääntää lähinnä lääketieteellistä kirjallisuutta englannista ranskaan ja toisin päin. Agneksella ei ole tietokonetta, vaan hän tekee käännökset paperille ja opiskelijat sitten kirjoittavat ne puhtaaksi maksua vastaan. Tädillä ei myöskään ole työhuonetta, vaan hän työskentelee yhden lähistön kahvilan terassilla viini- tai pastislasi nenän alla :-)

Töissä sain tänään oman työpöytäni kun Catalina-niminen edellinen harjoittelija lähti. Tietokonetta en vielä saanut, vaan huomenna mulle tulee kuulemma ihka uusi kone. Noh, katottaan mitä sillä saa tehtyä. Tänään jatkoin harjoituksia Assess-ohjelmalla. Ohjelma on itsessään aika fiksu, se on käyttöliittymä joka yhdistää mm. tehonjako-ohjelman (Tropic), dynaamisen verkostolaskennan ohjelman (Astre ja Eurostag) ja vikatilanteiden mallinnuksen. Tulokset viedään SAS:ään jatkokäsittelyä varten, joka ei ehkä ole kuitenkaan aivan yhtä helppoa kuin jos sen tekisi vaikka MySQL;ssä suoraan. Ärsyttävä piirre muuten on se, että käytössäni olevassa läppärissä on AZERTY-näppis, kuten kaikissa ranskisten tietokoneissa. A,Z ja M ovat ihan väärissä paikoissa. Samaten numeroita syötettäessä pitää samalla painaa vaihtonäppäintä - ärsyttävää.

Tänään kävin töiden jälkeen kääntymässä Institute Finlandaisissa joka on tiistaisin auki klo 20 saakka. Muuten se menee kiinni jo klo 18. Istituutti menee kesälomalle heinä- ja elokuussa, joten täytyy nyt kesäkuussa hyödyntää sen palveluja (kirjasto, Hesari) kun vaan kerkiää.

Tätä kirjoittelen taas täältä Häagen-Dazsista. Kokeilin käyttää Blolevard St. Germainilla olevan Starbucksin internettiä, mutta näemmä nämä WLAN:it eivät joka paikassa ole kovinkaan luotettavia. Starbucksin Mango Frappucino (mangoa ja sitruunaa sekoitettuna murskattuun jäähileeseen) on kyllä kuumalla aika hieno juoma.

Tällaista tänään.

Ekat kuulumiset

Osalle sukulaisia laitoinkin jo sähköpostia, mutta aloitetaanpa siis ihan oikea bloggaus täältä Pariisista.

Pääsin siis aivan mainiosti perille tänne Pariisiin eilen sunnutaina, vaikka matkalaukku olikin hieman ylipainoinen (22kg). Virkailijan vinoiluista huolimatta en joutunut maksamaan ylimääräistä kantamuksistani. Lento oli aivan täysi eikä Blue1 tarjoile matkalla muuta kuin seuraa. Kentältä pääsin kivasti yhdellä junalla suoraan St. Michel-Notre Damen asemalle, josta on vajaan 10 minuutin kävely asunnolle.

Asunto on mukava, kohtuu siisti, mutta suomalaisittain hyvin erikoinen. Ensinnäkin kämppä sijaitsee tosiaan aivan Pariisin keskustassa, niin myös talonsa ylimmässä kerroksessa. Kämppä on onneksi sisäpihalle, joten se on varsin hiljainen. Kämppään päästäkseen pitää mennä portin, sisäpihan, luhtikäytävän ja tosi kapeitten rappujen läpi. Matkalaukun saamisessa asuntoon oli kyllä hommaa. Asunnossa on yksi n. 10 neliön makuuhuone, keittiö/eteine ja kohtuu uusi kylppäri kylpyammeella.

Tänään aamulla kävelin samaiselle St. Michelin asemalle ja ostin sieltä Carte Orangen, mutta en tajunnut pyytää kantakorttia siihen. Onneksi töissä sihteeri opasti, että kuukausikortin (86e) kanssa pitää olla kantakortti jossa on oma valokuva. Työmatka kestää RER-junalla n. 10+30+5 minuuttia. Junat on kaksikerroksisia, ja aamuisiin aika täysiä. Versailles-Chantieresin asema on ruma ja vähän epäsiisti (linnan asema on sittenkin eri pysäkki), mutta itse RTE:n toimisto on kohtuumoderni toimistotila. Työaikani on klo 8.30-17.00 ja joka toinen perjantai on mulla vapaapäivä (35/viikko). Tiedossa on siis pitkiä viikonloppuja joista ainakin parilla olen heinäkuussa tulossa Suomeen.

Pomo (Sebastian) on nuorehko tutkija ja muutenkin porukka on RTE:llä aika nuorekasta. Yllättävän paljon on naisiakin töissä verrattuna Suomen vastaaviin paikkoihin. Vielä tänään en saanut omaa konetta käyttöön, vaan aloitin tutustumisen hommiiin lainaläppräillä. Huomenna saan toivottavasti netin toimimaan töistä. Tällä viikolla tutustun RTE:n kehittämään kantaverkon luetettavuuden analysointiin tehtyyn ohjelmaan (Assess) käymällä läpi tutorial-tehtäviä. Ensi viikolla pääsen sitten katsomaan että mitäs itse voisin tehdä lopun kesää. Homma vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on ainakin täysin erilaista tutkimusta kuin mitä Suomessa on alalla tehty.

Töissä käydään porukalla lounaalla aina klo 12. Saan harjoittelijana firman puoesta 6 euron tuen joka päivän lounaaseen, joten tämän päivän lounas maksoi mulle 2 euroa, jee. Kahvit ja vedet saa ilmaiseksi firman automaattista, jee jee.

Illalla oli tapaaminen vuokraemäntäni kanssa, hän on aika herttainen vanha romanialaissyntyinen nainen joka on suurimman osan elämästään asunut Kanadassa, mutta muuttanut Pariisiin vasta 8 vuotta sitten. Agnes näytti vähän paikkoja, opasti lähimpään ruokakauppaan (200m) ja pesulaan (150m). Ruokakaupassa osa jutuista on kalliimpia kuin Suomessa (esim. tuoremehu), osa taas halvempia (esim. viinit). Latinalaiskortteleissa on paljon ravintoloita, osa ihan kohtuuhintaisia. Iltapalasalaatin tai patongin saa 3 eurolla. Osa taas on tosi kalliita.

Ranska on kyllä internetin kehitysmaa sikäli, että täällä ei ole ilmaisia HotSpoteja samalla tavalla kuin Helsingissäkin on, mutta tässä aika lähellä on katukahvila josta saa käyttää nettiä puoli tuntia kerrallaan - kunhan ostaa joitan mukaan... Täytyy katsella jos löytyisi jokin muu kätevämpi ja halvempi tapa käyttää sähköpostia. Edit: Häagen Dazsilta (150 metriä kämpiltä) löytyi näemmä hotspot jossa ei ole edes aikarajaa. Jee jee. Täytyy vaan varoa ettei tuu syötyä täällä sähköposteja kirjoiteltaessa liikaa jätskejä...

Kirjoittelen lisää kunhan aikaa tulee. Paljon terkkuja Pariisista, joka on latinalaiskortteleissa kyllä juuri sen näköinen kuin Pariisin kuvittelisi olevan.