Museoviikonloppu

Perjantai oli vielä työpäivä kun sain RTT:ni siirrettyä. Illalla lähdin sitten vähän kävelemään Seinen rantoja kun sää näytti hetkeksi parantuvan. Tarkoituksenani oli myös mennä katsastamaan josko Aleksanteri III:n sillan luota löytyisi Disney-Pixarin bileet. Pixarin uusin animaatio, Ratatouille, nimittäin kertoo pariisilaisen rotan Remyn aikeista ruveta huippukokiksi. Pariisin onkin vähitellen valtaamassa rottakuume, sillä elokuvassa on paljon upeita animoituja maisemia Pariisista. Elokuvan ennakkoensi-ilta oli perjantaina täällä Pariisissa, teattereihin se tulee elokuun alussa. Bileet olivat kuitenkin vain pienen piirin suljetut juhlat Pont Alexander III:n alla olevassa yökerhossa, joten iltapäivälehdissä hehkutettuun juhlatunnelmaan ei oikein päässyt normaali kansa mukaan.

Kävelin siitä eteenpäin kierroksen Eiffeltornin kautta ja nautiskelin Seinen hienosta iltavalaistuksesta. Pariisi näyttää iltasella jotenkin miellyttävämmältä kuin päivisin. Kaikki päivällä häiritsevä harmaus häviää kun rannan hienot valaistukset, upeasti valaistut rakennukset ja sillat sekä erilaiset muut koristevalot pääsevät valloilleen. Esim. Eiffel-tornissa on tasatunnein erilaisia valoesityksiä: klo 22 koko torni rupesti välkehtimään kuin se olisi täynnä erilaisia timantteja ja klo 23 alkoivat tornin huipulla olevat valonheittimet pyyhkiä maata. Lisäksi joella tiheään seilaavat risteilyalukset tuovat oman lisänsä valonäytökseen.

Pariisi alkaa vaikuttaa loppujen lopuksi aika inhimilliseltä ja humaanilta paikalta, vaikka ihmiset ovatkin vähän erikoisia ja degeneroituneet elämästä kaupungin ulkopuolella. Verrattuna New Yorkiin (jossa oltiin häämatkalla tammikuussa) Pariisi tuntuu myös kertaluokkaa turvallisemmalta ja siistimmältä paikalta, vaikka täällä ei olekaan poliiseja ja vartioita läheskään samalla tavalla kuin New Yorkissa. Samaten kaikkialla New Yorkissa vallinnutta hysteeristä terrorismipelkoa ei täällä näy eikä laukkuja skannailla ollenkaan samaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan kuukauden jälkeen Pariisi näyttäytyy juuri sellaiselta vanhan sivistyksen kehdolta kuin on kuvitellut, jossa sekä ihmiset ja yhteiskunta on sivistynyttä ja monikulttuurista. Samalla on havaittavaissa kuitenkin, että ajattelu on jämähtänyt osittain Ranskan suurvalta-ajalle ja aikaan jolloin tiede- ja taide olivat taloutta merkittävämpiä ihmisten elämässä. Siihen liittyy myös jonkiasteinen välinpitämättömyys säännöistä ja luottamus siihen, että kyllä valtio korvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välinpitämttömyyttä kanssaeläjiä kohtaan - päinvastoin. Pariisilaisista huokuva urbaanius ja oudoksunta kaikkea periferistä kohtaan on saanut muut ranskalaiset toteamaan, että Pariisi ei ole oikeastaan samaa Ranskaa.

Lauantaina kävin tutustumassa Hotel des Invalidesiin. Invalides on Ludvig neljännentoista (Versaillesin perustaja) 1600-luvun lopulla rakentama sotainvalidien koti, jossa nykyisin sijaitsee sotamuseo ja Napoleonin hauta. Napoleonin jäänteet on sijoitettu Aunuksen Karjalasta louhittuun punaiseen kiviarkkuun keskelle Invalidesin kirkkon kryptaa. Ranskalaisilla oli muuten aikoinaan hieman ongelmia ostaa venäläisiltä tuota kiviarkkua, olihan Napoleon käynyt sotimassa Venäjällä (epäonnisesti). Ensinnäkään kakkien ranskalaisten mielestä sen ei katsottu olevan poliittisesti sopivaa, ja toisaalta venäläiset ottivat mielellään kivipalan hinnassa vähän sotakorvauksia.

Sotamuseo on ranskan sotahistoriaan keskittyvä museo, joka jakaantuu kahteen osaan: sotiin ennen 1850-lukua ja sen jälkeen. Vanhemmassa puoliskossa on huikea määrä erilaisia vanhoja aseita (miekkoja, tuliaseita) ja haarniskoja sekä Euroopasta että Japanista. Uudempi puolisko taas keskittyy kertaamaan Ranska-Saksa-sodan sekä I- ja II-maailmansodan vaiheita sekä esittelemään niihin liittyvää museoaineistoa. Lisäksi on jonkin verran aineistoa Ranskan siirtomaissaan käymistä sodista.

Ranskalaiset tuntuvat olevan kyllä äärimmäisen innostuneita omista sotapäälliköistään. Tämä ei rajoitu pelkästään Napoleoniin ja Charles de Gaulleen, vaan museo on täynnä eri kenraalien vanhoja univormuja. Samaten täällä on kymmeniä ja taas kymmeniä katuja nimetty eri kenraalien mukaan. Ranskalaiset arvostavat kovasti entisiä päälliköitään, vaikka ehkä Suomalaisittain tuntuu, että sotasaavutukset eivät kuitenkaan niin hirveen suuria ollut. Hävisihän Napoleonkin aika monta merkittävää taistelua. Erona suomalaisiin sotamuseoihin on selvästikin se, että täällä ei innostuta kertomaan yksittäisen rivisotilaan arjesta ja heidän uroteoistaan sekä toisaalta kurjuudestaan, vaan keskitytään sodan "suuriin linjoihin" ja "suurmiehiin".

Invalidesissa on myös mielenkiintoinen 1600-luvulta peräisin oleva kolmiulotteisten karttojen kokoelma. Kuningas halusi teettää rannikkolinnoituksistaan kolmiulotteiset kartat (siis pienoismallit) suhteessa yksi varvas vastaa sataa jalkaa (1:600), jotta maaston muodoista aiheutuvat mahdolliset strategiset puutteet olisi helpompi havaita. Suurimmat kartat ovat hyvinkin kuusi metriä kanttiinsa olevia suuria puulevyille rakennettuja kohokarttoja. Invalidesin sisäpihan reunaa koristaa lisäksi yli 200 erilaista kanuunan putkea.

Invalidesilta alkaa ehkä Pariisin hienoin yhtenevä rakennelma Invalidesista Aleksanteri III:n lahjoittaman sillan yli Grand Palaisille. Kun seisoo sillalla, kullattujen patsaiden välissä näkyy toisella puolella Hotel des Invalidesin kullattu kupoli ja toisella puolella Grand Palaisin valtavat lasikatot. Tässä näkyy jotain sellaista suureellista koristeellisuutta ja tyyliä, jota on hyvin vaikea imitoida. Voisi kuvitella Pietarista löytyvän jotain vastaavaa, mutta ei esim. Saksasta tai Yhdysvalloista.

Sunnuntai oli Louvrepäivä. Ranskan kulttuuriministeriö on päättänyt, että valtion rahoittamissa museoissa on joka kuun ensimmäinen sunnuntai ilmainen sisäänpääsy. Lähdin aamukymmenen aikaan Louvreen (aikaisin paikallisten mukaan), ja sain silti jonottaa parisataametrisessä jonossa. Onneksi se valui varsin nopeaan sisään kun ei tarvinnut ostaa lippuja, ja pääsinkin aloittamaan kierroksen vain 5 minuutin jonottelulla. Koskapa kyseessä on valtava museo, päätin suosiolla olla koettamatta nähdä kaikkea, ja aloitin tutkailun museon vanhimmasta päästä.

Louvre on kyllä ehdottomasti hienoin museo jossa olen tähän saakka vieraillut. Edellisestä käynnistä on vierähtänyt jo sen verran aikaa, että täällä on keritty remontoimaan lähes kaikki osastot tällä välillä. Museo onkin sisältä todella siistissä kunnossa ja kaikki tuntuu olevan ranskalaisittain lähes vimpan päälle laitettua. Aloitin siis kiertämällä ensiksi Kreikan antiikin, sitten Rooman ja etruskien antiikin, muinaisen Egyptin, muinaisen Lähi-Idän ja Islamin kokoelmat sekä egyptiläistä sairaanhoitoa esittelevän erikoisnäyttelyn. Lopuksi ehdin vielä käymään italialaiset ja pohjois-eurooppalaiset veistokset ja ranskalaisista veistoksista osan. Maalaustaiteen jätin suosiolla toiseen kertaan. Noidenkin näyttelyiden kiertämiseen meni kahdeksan tuntia kohtuullista vauhtia pitäen.

Louvre on taidemuseo ja siellä on varsin vähän arkiesineitä. Itse pidin käymistäni kokoelmista eniten antiikin kreikan veistoksista. Ne keskittyvät esittämään ihmisiä jotenkin luonnollisissa toimissa (esim. nukkumassa) ja asennoissa. Rooman antiikin veistoksissa ihmiset esitetään jollain tavalla paljon jäykemmin ja vakavammin, ikäänkuin veistokset esittäisivätkin jotain yliluonnollista. Egyptiläisissä ja lähi-idän (mesopotamian) veistoksissa ja piirroksissa ihmiset taas esitetään naivisti ja hyvin kömpelösti. Lisäksi näihin sekoittuu uskonnollisia ja yliluonnollisia kuvia sekä ihmisen esittämistä vertauskuvainnollisesti esim. eläinten kautta.

Itse ihastuin kreikkalaisista veistoksista eniten patjalla makaavaan nkkuvaan hermafrodiittiin. Asetelma vaikutti jotenkin niin luonnolliselta ja mukavalta, että itsekin olisi tehnyt mieli käydä siihen makuulle. Milon saaren Venus-patsas on myöskin maineensa veroinen viekottelevine kiertyneine lantioineen ja valuvine vaatteineen.
Linkki: Hermaphrodite endormi.jpg

Keskiajalla ei Euroopassa juuri paljoa veistelty, aika oli todellakin mustaa. Sen sijaan Islamin alueella tehtiin hienoja keramiikkatöitä. Keskiajan Islamin lautasissa ja mosaiikeissa hehkuu kauniit siniset ja turkoosit värit, kun kaikissa vanhemmissa teoksissa värejä ei varsinaisesti oltu käytetty. Uskon että koboltin siniset ja turkoosit mosaiikit kutkuttelevat eräitäkin synesteetikkoja.

Renessanssin aikaan veistostaide oli vielä hyvin pitkälti uskonnollista, eikä Louvresta löydy 1400- ja 1500-luvun veistoksista juuri muita aiheita kuin raamatullisia tai kuninkaallisia. Kaiken lisäksi nämä pyhimykset ja raamatun hahmot esitetään usein hyvinkin epäluonnollisissa tilanteissa ja asennoissa, ja ruumiinosien mittasuhteetkin ovat varsin vääristyneitä. Antiikin ajan luonnolliseen kuvaukseen palattiin vasta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun romantiikan aikana. Samalla aiheet muuttuivat ja veistoksia tehtiin esteettisistä syistä, siis muistakin kuin uskonnollisista syistä. Veistoksissa näkyy aika harvoin mitään humoristista tai erotiikkaan viittaavaa, mutta ruotsalaisen Johan Sergelin reliefistä "kylpevä nymphi" löytyy yllättävä yksityiskohta. Linkki: Nymphe au bain

Louvren ehkä hienoin sali on Cour Marly ja Cour Puget. Näihin kahteen valoisaan lasikatolla katettuun sisäpihaan on koottu Marlyn ja Puget:n linnojen puistoissa olleet myöhäisrenessanssin ja romantiikan ajan suuret pronssi- ja marmoriveistokset. Näissä saleissa on sellaista hienostuneisuutta jota on esim. aivan selvästi Rockefeller centerissä koettu tavoitella (vaikkakin amerikkalaiseen tapaan luonnollisesti ammuttu reippaasti yli).