Viikonlopun hää-Suomi-reissun jälkeen ollaan taas takaisin sorvin ääressä.
Joitain asioita ei tajua ennen kuin ne itse kokee. Yksi on se, että miten hiljaista voikaan kesäisessä Helsingissä olla. Kun on täällä kierrellyt pari kuukautta turisteja ja kiirehtinyt tungoksessa, niin oli aika erikoista tulla käymään kesähiljaiseen Otaniemeen perjantaina. Perjantaina illalla pyöräilimme Haagaan saunomaan, ja lähes autiot talot sekä tyhjät kadut tuntuivat hyvin erilaisilta Pariisiin verrattuna. Noh, ei sikäli että täälläkään olis hirveä meno tällä hetkellä. Pariisissa alkoi hyvin monella loma viime viikonlopusta, joten täälläkin on oudon hiljaista kaduilla. Ei kylläkään aivan niin hiljaista kuin Otaniemessä, mutta moni kauppa ja kuppila pitää ovensa kiinni elokuussa.
Ja vielä nopsaan kertaus viime viikon tapahtumista. Torstaina syöksyimme iltapäivästä suoraan töitten jälkeen lentokentälle. Keskiviikkona oli Versailles-päivä, jolloin Anni meni etukäteen tuskailemaan turistien määrää Versaillesiin ja minä tulin töiden jälkeen perästä. Iltapäivään kuului myös käynti Montparnassen tornissa sekä piknik Luxembourgin puistossa. Illalla kävimme vielä maistelemassa samppista ja mansikoita Louvren edustalla joenrannalla. Samalla tutustuin enismmäistä kertaa Remyyn kavereineen, eli näin ensimmäistä kertaa ihka oikean pariisilaisrotan. Huhuihin verrattuna niitä on kyllä näkynyt täällä harvinaisen vähän. Tiistaina käytiin Lafayetten tavaratalossa ihmettelemässä komeaa kattokoristetta sekä nauttimassa hyvässä kreikkalaisessa lammasta ja retsinaa. Maanantaina pidettiin sadetta ja kierreltiin Les Hallesin suunnalla.
tiistai 31. heinäkuuta 2007
maanantai 23. heinäkuuta 2007
Vaikutteita
Perjantaina ei sitten saatukaan sadetta, joten muutimme suunnitelmamme ja lähdimme kävelylle kaupunkia ympäri. Lopulta sää osoittautui erittäin mukavaksi kaupunkikierrokselle. Kävimme mm. pienessä, mutta mukavassa Marie Curie-museossa ihastelemassa Nobel-palkintoja sekä haistelemassa Marie Curie-kemian yliopiston akateemista ilmapiiriä. Iltapäivällä taasen suuntasimme Orangerien museoon ihailemaan Monet'n valtavia lummemaalauksia. Orangerien museon viime vuonna valmistunut remontti vaikutti harvinaisen onnistuneelta, ja lummemaalaukset saivat oikeutusta uusista luonnon valon valaisemista ovaalin muotoisista saleista.
Lauantain ohjelmaan kuului tutustuminen Orsayn museoon. Pariisilaiset museot jaksavat kerta kerran jälkeen hämmästyttää. Orsayn museo, vaikka onkin jo yli 20 vuotta vanha, on edelleen erittäin moderni. Valoisan, jättimäisen keskusaukion veistoskokoelma vetää vertoja, ja ehkä jopa ylittää Louvren veistospihat (Cour Puget, Cour Branly). Orsayssa oli esillä vaihtuvana näyttelynä ranskalaisen taidevälittäjän Ambroise Vollardin aikoinaan ostamia ja välittämiä teoksia Cezannesta Picassoon. Tämä vaihtuva näyttelyly itsessään oli jo riittävä yhdelle näyttelykerralle, joten vakituisen kokoelman tutkimiseen ei jäänyt hirveästi voimia. Kokoelmiin kuuluvan Whistlerin "taitelijan äiti"-teoksen kohdalla ei voinut olla tyrskähtämättä.
Lauantai-illalle suunnittelemamme ilta-pala Eiffel-tornin luona jäi haaveeksi, sillä koimme hieman vastoinkäymisiä Velib-matkallamme. Tämä Velib-järjestelmä ei näemmä toimi aina niinkuin halutaan, sillä iltaisin ja viikonloppuisin pyörät häviävät keskustan ja asuinalueiden pyörätelineistä ja toisaalta suosittujen ravintola-ja illanviettoalueiden pyörätelineet ovat täynnä. Näin ollen emme voineet jättää pyöriä Eiffelin alueella mihinkään telineeseen, vaan jouduimme etsimään tyhjää telinettä lähempänä omaa kämpää. Kaiken lisäksi tilannetta pahensi se, että Velibin tietokonejärjestelmä kärsii huomattavista lastentaudeista, joten osa pyöräparkeista oli senkin vuoksi jo poissa käytöstä. Lisäksi vapaan pyörätelineen etsiminen ei onnistunut tietojärjestelmän vikojen takia. Hieno järjestelmä vaikuttaa tällä hetkellä valitettavasti vielä liian epäluotettavalta jotta sitä uskaltaisi käyttää vaikkapa työmatkoihin.
Olemme muutamana iltana käyneet iltapalalla Seinen rannalla, kuten myös lauantaina illalla. Olemme ottaneet mukaan kaupasta evästä ja jonkun sopivan viinin. Viinit ovat täällä edullisia, 4-5 euron viinit ovat jo laatujuomia. Paikallinen tapa ilmoittaa viinit valmistusalueittain vain tuottaa suunnattomasti vaikeuksia, sillä Alkossa on tottunut hyviin selostuksiin rypäileistä ja mausta sekä sopivuudesta eri ruokalajien kanssa. Täkäläisillä viinihyllyillä tulee vähän ikävä Alkon myyjien ammattitaitoa...
Eilen kävimme Vincennesin linnassa Pariisin kaakkois-nurkassa. Vincennesin linna on Kaarle 5. 1300-luvulla rakennuttama linna, jossa on erityisen hieno, kahden vallihaudan takana oleva päätorni. Päätorni on ollut 12 vuotta remontoitavana ja avautunut yleisölle vasta tänä kesänä. Vincennecin linna on 1600-luvulta alkaen toiminut vankilana, mm. markiisi De Sadelle. Sunnuntain ohjelmistoon kuului myös kiertely Bastille alueella. Bastillen 1989 valmistunut ooppera-rakennus on muuten tyyliltään ja portiltaan hämmästyttävän paljon kansallisoopperan näköinen. Kävimme myös Jardin des Plantesin puistossa, joka on oikeammin luonnontieteellisen museon kasvitieteellinen puutarha. Jardin des Plantesissa on myös osana luonnontieteellistä museota maailman toiseksi vanhin eläintarha, jossa kävimme moikkaamassa kaukaisia serkkuja. Häkissä olleet ihmisapinat vaikuttivat jotenkin surullisilta, tai ainakin sellainen olo tuli. Niillä kun on hyvinkin paljon inhimillisiä piirteitä.
Illalla kävimme syömässä Satun kanssa porukalla vielä Le Procope-nimisessä ravintolassa Bvd. St. Germainin lähistöllä. Le Procope on Pariisin vanhin edelleen toimiva ravintola, perustettu 1686. Siellä ovat vierailleet aikojen saatossa itsemme lisäksi kuuluisuuksia kuten Napoleon ja Benjamin Franklin. Ravintolan sisustus oli erityisen komea ja osittain peräisin 1700-luvulta. Ruokakin oli hyvää, valitettavasti tarjoilijoilla sattui olemaan vähän huono päivä eikä palvelu ollut parasta mahdollista.
Tänään taas satelee, mutta eiköhän tässä keritä vielä kaikenlaista kiertelemään.
Lauantain ohjelmaan kuului tutustuminen Orsayn museoon. Pariisilaiset museot jaksavat kerta kerran jälkeen hämmästyttää. Orsayn museo, vaikka onkin jo yli 20 vuotta vanha, on edelleen erittäin moderni. Valoisan, jättimäisen keskusaukion veistoskokoelma vetää vertoja, ja ehkä jopa ylittää Louvren veistospihat (Cour Puget, Cour Branly). Orsayssa oli esillä vaihtuvana näyttelynä ranskalaisen taidevälittäjän Ambroise Vollardin aikoinaan ostamia ja välittämiä teoksia Cezannesta Picassoon. Tämä vaihtuva näyttelyly itsessään oli jo riittävä yhdelle näyttelykerralle, joten vakituisen kokoelman tutkimiseen ei jäänyt hirveästi voimia. Kokoelmiin kuuluvan Whistlerin "taitelijan äiti"-teoksen kohdalla ei voinut olla tyrskähtämättä.
Lauantai-illalle suunnittelemamme ilta-pala Eiffel-tornin luona jäi haaveeksi, sillä koimme hieman vastoinkäymisiä Velib-matkallamme. Tämä Velib-järjestelmä ei näemmä toimi aina niinkuin halutaan, sillä iltaisin ja viikonloppuisin pyörät häviävät keskustan ja asuinalueiden pyörätelineistä ja toisaalta suosittujen ravintola-ja illanviettoalueiden pyörätelineet ovat täynnä. Näin ollen emme voineet jättää pyöriä Eiffelin alueella mihinkään telineeseen, vaan jouduimme etsimään tyhjää telinettä lähempänä omaa kämpää. Kaiken lisäksi tilannetta pahensi se, että Velibin tietokonejärjestelmä kärsii huomattavista lastentaudeista, joten osa pyöräparkeista oli senkin vuoksi jo poissa käytöstä. Lisäksi vapaan pyörätelineen etsiminen ei onnistunut tietojärjestelmän vikojen takia. Hieno järjestelmä vaikuttaa tällä hetkellä valitettavasti vielä liian epäluotettavalta jotta sitä uskaltaisi käyttää vaikkapa työmatkoihin.
Olemme muutamana iltana käyneet iltapalalla Seinen rannalla, kuten myös lauantaina illalla. Olemme ottaneet mukaan kaupasta evästä ja jonkun sopivan viinin. Viinit ovat täällä edullisia, 4-5 euron viinit ovat jo laatujuomia. Paikallinen tapa ilmoittaa viinit valmistusalueittain vain tuottaa suunnattomasti vaikeuksia, sillä Alkossa on tottunut hyviin selostuksiin rypäileistä ja mausta sekä sopivuudesta eri ruokalajien kanssa. Täkäläisillä viinihyllyillä tulee vähän ikävä Alkon myyjien ammattitaitoa...
Eilen kävimme Vincennesin linnassa Pariisin kaakkois-nurkassa. Vincennesin linna on Kaarle 5. 1300-luvulla rakennuttama linna, jossa on erityisen hieno, kahden vallihaudan takana oleva päätorni. Päätorni on ollut 12 vuotta remontoitavana ja avautunut yleisölle vasta tänä kesänä. Vincennecin linna on 1600-luvulta alkaen toiminut vankilana, mm. markiisi De Sadelle. Sunnuntain ohjelmistoon kuului myös kiertely Bastille alueella. Bastillen 1989 valmistunut ooppera-rakennus on muuten tyyliltään ja portiltaan hämmästyttävän paljon kansallisoopperan näköinen. Kävimme myös Jardin des Plantesin puistossa, joka on oikeammin luonnontieteellisen museon kasvitieteellinen puutarha. Jardin des Plantesissa on myös osana luonnontieteellistä museota maailman toiseksi vanhin eläintarha, jossa kävimme moikkaamassa kaukaisia serkkuja. Häkissä olleet ihmisapinat vaikuttivat jotenkin surullisilta, tai ainakin sellainen olo tuli. Niillä kun on hyvinkin paljon inhimillisiä piirteitä.
Illalla kävimme syömässä Satun kanssa porukalla vielä Le Procope-nimisessä ravintolassa Bvd. St. Germainin lähistöllä. Le Procope on Pariisin vanhin edelleen toimiva ravintola, perustettu 1686. Siellä ovat vierailleet aikojen saatossa itsemme lisäksi kuuluisuuksia kuten Napoleon ja Benjamin Franklin. Ravintolan sisustus oli erityisen komea ja osittain peräisin 1700-luvulta. Ruokakin oli hyvää, valitettavasti tarjoilijoilla sattui olemaan vähän huono päivä eikä palvelu ollut parasta mahdollista.
Tänään taas satelee, mutta eiköhän tässä keritä vielä kaikenlaista kiertelemään.
torstai 19. heinäkuuta 2007
Lämmintä
Alkuviikko on ollut täällä kesäisen lämmin. Jopa niin lämmin, että iltaisin on ollut vaikea nukkua kun ylimmän kerroksen kämpässä tahtoo olla vähän turhankin lämmintä. Tällä viikolla olemme iltaisin käyneet kiertelemässä lähialueen puistoja. Ile de Citen kärjessä oleva pieni puisto on siitä mukava, että sitä ympäröi vesi kolmelta suunnalta. Auringon paisteessa ja pienen tuulevireen puhaltaessa jokea pitkin oli olo kuin olisi ollut merellä tai muuten vaan veneilemässä.
Eilen kävimme myös Pantheonissa katsastamassa ranskalaisten suurhenkilöiden hautoja. Pantheonin kryptaan on haudattu lukuisia sotilaita, tiedemiehiä ja taiteilijoita vallankumouksen jälkeen. Kryptassa on mm. Victor Hugon, Marie Curien, Voltairen, Rousseaun ja Emile Zolan haudat. Pantheon on alunperin rakennettu kirkoksi (se on ristin muotoinen), mutta vallankumouksen jälkeisissä tunnelmissa se otettiin valtiolliseen käyttöön kansalliseksi pyhätöksi. Sisällä on seinillä suuria Ranskan vaiheista kertovia maalauksia joissa esiintyy etenkin keskiaikaisia ranskalaisia kuninkaita. Pantheonin kupolista muuten ripusti Faucault niminen tiedemies heilurinsa 150 vuotta sitten. Nyt paikalla heiluu alkuperäisen heilurin kopio, jolla edelleen havainnollistetaan maapallon pyörimistä avaruudessa.
Eilen kokeilin myös nopeasti Pariisin kaupunkipyöriä. Järjestelmä vaikuttaa ehkä hieman monimutkaiselta näin alkuun, mutta ideana se on varsin hyvinkin mielenkiintoinen. Tarkoistus kun on korvata lyhyitä julkisen liikenteen matkoja vapaasti käytettävillä fillarilla. Pyörän satunnainen käyttö vaatii vähän vaivannäköä kun käyttölisenssin ostaminen luottokortilla vie ensimmäisellä kerralla minuutin pari. Lisenssin voi ostaa mistä tahansa 1500 Velib-pyörätelineestä. Lisäksi käyttöliittymän englannin kielinen versio oli vielä työnalla. Tekemällä vuoden sopimuksen ja käyttämällä Navigo-matkakorttia luottokortin sijaan säästää roimasti aikaa. Matkakortilla voi vain kävellä vapaan fillarin viereen ja vilauttaa korttia pyörän lukitustelineen vieressä olevalla lukijalla ja lähteä polkemaan. Ilman matkakorttia pitää käydä syöttämässä lisenssin numero pyörätelineen tietokoneelle ja valita näytöltä haluttu polkupyörä käyttöön. Tietojärjestelmä ei myöskään ole vielä täysin idioottivarma. Tai on se, sillä se toimii Windows-pohjaisena järjestelmänä, parissa fillaritelineessä onkin näkynyt tuttu Windowsin Blue-screen. Järjestelmä vaikuttaa kuitenkin siltä, että sitä on mietitty eri käyttötilanteita varten.
Itse polkupyörä vaikutti käytössä, ainakin näin uutena, aivan erinomaiselta. Rauhallinen raskas pyörä, jossa on 3-vaihteinen napavaihteisto, isot tukevat loka- ja ketjusuojat, automaattisesti toimivat led-valot sekä käsikahvoilla käytettävät huoltovapaat rullajarrut. Lisäksi fillarissa on tukeva etukori ja keskijalka. Renkaat ovat sopivan paksut ja hyvin rullaavat pistosuojatut kumit. Samaten vanteet ovat tukevimmasta päästä olevaia profiilivanteita. Satula ja ajoasento ovat luotuja ei ehkä kilpa-ajon tyyppiseen ajeluun, mutta käyttötarkoituksensa mukaisilla alle 30 min. matkoilla ne ovat mukavia. Pienen lenkin päätteeksi voi sanoa, että hyvin näillä Accell Groupin valmistamilla fillareilla ajelee. Ainoa mikä vähän vielä arveluttaa, on pyörien kunnossa pysyminen. Miten hyvin renkaissa pysyy ilma? Entä ketjujen rasvaus tai löysien pulttien kiristely? Pyörien ylläpidosta ja huollosta vastaa pyöräprojektin rahoittaja, ulkomainoksista tuttu JC Decaux firma.
Huomenna onkin sitten taas sadepäivä, joten voipi olla että siitä tulee museokierrospäivä. Huominen on siis työajanlyhennyspäivä, eli "jour de RTT".
Eilen kävimme myös Pantheonissa katsastamassa ranskalaisten suurhenkilöiden hautoja. Pantheonin kryptaan on haudattu lukuisia sotilaita, tiedemiehiä ja taiteilijoita vallankumouksen jälkeen. Kryptassa on mm. Victor Hugon, Marie Curien, Voltairen, Rousseaun ja Emile Zolan haudat. Pantheon on alunperin rakennettu kirkoksi (se on ristin muotoinen), mutta vallankumouksen jälkeisissä tunnelmissa se otettiin valtiolliseen käyttöön kansalliseksi pyhätöksi. Sisällä on seinillä suuria Ranskan vaiheista kertovia maalauksia joissa esiintyy etenkin keskiaikaisia ranskalaisia kuninkaita. Pantheonin kupolista muuten ripusti Faucault niminen tiedemies heilurinsa 150 vuotta sitten. Nyt paikalla heiluu alkuperäisen heilurin kopio, jolla edelleen havainnollistetaan maapallon pyörimistä avaruudessa.
Eilen kokeilin myös nopeasti Pariisin kaupunkipyöriä. Järjestelmä vaikuttaa ehkä hieman monimutkaiselta näin alkuun, mutta ideana se on varsin hyvinkin mielenkiintoinen. Tarkoistus kun on korvata lyhyitä julkisen liikenteen matkoja vapaasti käytettävillä fillarilla. Pyörän satunnainen käyttö vaatii vähän vaivannäköä kun käyttölisenssin ostaminen luottokortilla vie ensimmäisellä kerralla minuutin pari. Lisenssin voi ostaa mistä tahansa 1500 Velib-pyörätelineestä. Lisäksi käyttöliittymän englannin kielinen versio oli vielä työnalla. Tekemällä vuoden sopimuksen ja käyttämällä Navigo-matkakorttia luottokortin sijaan säästää roimasti aikaa. Matkakortilla voi vain kävellä vapaan fillarin viereen ja vilauttaa korttia pyörän lukitustelineen vieressä olevalla lukijalla ja lähteä polkemaan. Ilman matkakorttia pitää käydä syöttämässä lisenssin numero pyörätelineen tietokoneelle ja valita näytöltä haluttu polkupyörä käyttöön. Tietojärjestelmä ei myöskään ole vielä täysin idioottivarma. Tai on se, sillä se toimii Windows-pohjaisena järjestelmänä, parissa fillaritelineessä onkin näkynyt tuttu Windowsin Blue-screen. Järjestelmä vaikuttaa kuitenkin siltä, että sitä on mietitty eri käyttötilanteita varten.
Itse polkupyörä vaikutti käytössä, ainakin näin uutena, aivan erinomaiselta. Rauhallinen raskas pyörä, jossa on 3-vaihteinen napavaihteisto, isot tukevat loka- ja ketjusuojat, automaattisesti toimivat led-valot sekä käsikahvoilla käytettävät huoltovapaat rullajarrut. Lisäksi fillarissa on tukeva etukori ja keskijalka. Renkaat ovat sopivan paksut ja hyvin rullaavat pistosuojatut kumit. Samaten vanteet ovat tukevimmasta päästä olevaia profiilivanteita. Satula ja ajoasento ovat luotuja ei ehkä kilpa-ajon tyyppiseen ajeluun, mutta käyttötarkoituksensa mukaisilla alle 30 min. matkoilla ne ovat mukavia. Pienen lenkin päätteeksi voi sanoa, että hyvin näillä Accell Groupin valmistamilla fillareilla ajelee. Ainoa mikä vähän vielä arveluttaa, on pyörien kunnossa pysyminen. Miten hyvin renkaissa pysyy ilma? Entä ketjujen rasvaus tai löysien pulttien kiristely? Pyörien ylläpidosta ja huollosta vastaa pyöräprojektin rahoittaja, ulkomainoksista tuttu JC Decaux firma.
Huomenna onkin sitten taas sadepäivä, joten voipi olla että siitä tulee museokierrospäivä. Huominen on siis työajanlyhennyspäivä, eli "jour de RTT".
maanantai 16. heinäkuuta 2007
Kansallispäiviä ja polkupyöriä
Anni tuli perjantaina lomalle tänne Pariisiin. Hän on täällä seuranani ensi viikon torstaihin saakka, jolloin lennämme yhdessä Suomeen häihin. Ihanaa oli tavata lähes kuukauden tauon jälkeen.
Lauantaina vietimme yhdessä miljoonien ranskalaisten kanssa Bastille vankilan vapautuksen muistopäivää. Aloitimme sen menemällä Champs Elyseen reunalle katsomaan kansallispäivän paraatia. Paraatia varten oli lähialueen kadut hyvin tarkkaan suljettu, ja joka risteyksessä oli useita poliiseja vartioimassa. Paraatin katselijat oli pakotettu kulkemaan vain tiettyjä katuja pitkin Champs Elyseen reunalle. Paraatikatu itsessään oli reunustettu kahdessa rivissä olevilla mellakka-aidoilla. Katua lähemmän aidan viereen pääsi ainoastaan metallinpaljastimien läpi ja vain rajattu määrä väkeä. Me olimme paikalla sen verran myöhässä ettemme tuonne mahtuneet, joten jouduimme kurkkimaan kauemman aidan takaa. Väkeä oli kuin Rovaniemen markkinoilla, mutta onnistuimme näkemään vilaukselta ranskan keisarin Sarko 1:n matkaavan kultaisilla vaunuillaan sadanpäämiehensä vierellä. Lisäksi näimme kahdeksan suomalaisen kadetin osaston edustamassa Suomea EU-joukkojen paraatissa.
Pääosa paraatista muodostui ranskalaisten joukkoosastojen esittäytymisistä, mutta väenpaljoudesta johtuen emme paljon muuta nähneet kuin ratsain kulkeneen kansalaiskaartin soittokunnan ja ratsujoukot, sekä ylilennon tehneet ilmavoimien osastot. Lähdimmekin kävelemään kotia kohti jo ennen paraatin päättymistä. Itseasiassa kotimatkalla näimmekin sitten lähempää ja paremmin paraatista pois siirtyviä joukkoja, mm. sisäministeriön poliisiosastot, santarmien moottoripyöräosaston sekä em. ratsujoukot lähi- ja hajuetäisyydeltä. Näimme myös helikopterilaivueiden ylilennon Louvren pihalta. Olo oli kuin Ilmestyskirja Nyt-elokuvassa kun taistelu- ja kuljetushelikopterilaivueet tulivat näkyviin kaukaa, Champs Elyseen toisessa päässä olevan riemukaaren takaa ja lensivät sitten hitaasti ylitsemme.
Paraatista jäi näkemättä livenä mm. soittokuntien kuviomarssiesitykset, jotka kuitenkin katsoimme myöhemmin kotona nauheitettuna tietokoneelta. Näkemättä jäi myös kuinka presidentti Sarkozy pysäytti koko itsenäisyyspäivän kulkueen vain mennäkseen kättelemään aidan vieressä olevia hullaantuneita ranskalaisia. Koko paraatista jäi vähän ristiriitainen maku. Homma vaikutti yhtä antiikkiselta ja pompöösiltä kuin sotilaiden paraatit jo rooman valtakunnan aikana, mukaan lukien presidentin ja kenraalinsa pönöttely kulkueessa. Ranskalaisparoilla kun ei ole enää omaa kuningasta tai keisaria, niin joutuvat raukat tyytymään presidenttiinsä. Toisekseen ranskalaisten sotilaallinen menestys ja osallistuminen ei nyt ehkä ole ainakaan näin suomalaisin silmin ollut kovin hurrattavaa. Ranskalaisten parhaat taistelujoukot ovatkin tällä hetkellä muukalaislegioonassa - jotka koostuvat muista kuin ranskalaisista. Tunnustettava on kyllä, että ranskalaisten sotateollisuuden saavutukset, mm. lentokoneiden osalta ovat varsin huomattavia. Havaittavaa oli myös, että kansallispäivän vieton paraatiosuuteen otti osaa huomattavan vähän etnisten vähemmistöjen edustajia. Olisiko niin, että kansallisaate ei ole iskostunut maahanmuuttajiin?
Paraatin jälkeen sotilasosastot hajaantuivat eri puolille kaupunkia ja esittelivät toimintaansa. Olikin hassua havaita lauantailiikenteen joukossa panssariajoneuvoja ja tankkeja. Itsenäisyyspäivä oli lisäksi tuonut kaduille tuhansittain poliiseja. Erilaisia poliisin miehistönkuljetusautoja näkyi vähän joka kadunkulmassa. Meidän tiemme vei kuitenkin kotiin päivälevolle ja pitämään vähän siestaa, sillä viikonloppuna täällä oli oikein hieno ja kesäisen kuuma sää. Eilen lämpömittari huiteli hyvinkin 30 asteessa, mutta tänään onkin sitten jo viileämpi ja kosteampi sää.
Lauantaina menimme illalla viettämään piqueniqueta Eiffel-tornin lähistölle, mutta aikomamme Champ de Marsin puisto oli suljettu siellä järjestettävää ilmaiskonserttia varten, eikä alueelle saanut viedä omia eväitä (lue pulloja). Satu liittyi seuraamme ja pidimme piknikiä lopulta joen varressa puun alla varjossa pienellä nurmikolla monien muiden pariisilaisten tapaan. Eiffel-tornin lähistölle valui tuhansittain ihmisiä seuraamaan ilmaiskonserttia (mm. Nelly Furtado, Laura Pausini) sekä sen jälkeen alkanutta kansallispäivän ilotulitusta. Ilotulitus oli ehkäpä hienoin koskaan näkemäni. Tänä vuonna kansallispäivän ilotulituksen teemana oli elokuva ja elokuvamusiikki. Ilotulitus oli suunniteltu yhteen eri elokuvine musiikkien kanssa. Mukana oli ainakin In the mood for Love, Harry Potter ja tähtiensota. Ilotulitus kesti yli puoli tuntia huipentuen viimeisen viidenminuutin aivan silmittömään (onneksi näkö ei mennyt) paukkeeseen ja välkehdintään. Kooltaan sitä voisi kuvailla, että se on kaikki elokuussa Helsigissä järjestettävän ilotulituskisan esitykset peräkkäin + tuo viidenminuutin huikea loppuräiske. Tosin, ilotulituskisan osallistujien eduksi on todettava, että täällä ei ehkä nähty aivan yhtä kekseliäitä temppuja kuin Helsingin kisassa. Juomien loppuminen kesken iltaa ei muuten Pariisissa ole mikään ongelma. Iltakymmeneltä oli läheisestä kioskista hyvinkin saatavilla vielä kaikkia kuviteltavissa olevia väkijuomia oluesta ja samppanjasta Finlandia-vodkaan.
Sunnuntai oli siesta- ja Tour de France-päivä. Katselimme telkkarista Touria, jonka jälkeen menimme Luxembourgin puistoon pitämään hellettä ja lueskelemaan lehtiä ja kirjoja puiden varjoon. Puiston puut ovat muuten hyvä keksintö; vaikka ulkona muuten olisikin tuskastuttavan kuuma, niin puitten varjossa pystyy varsin hyvin istuskelemaan jos on vähänkin tuulta. Illalla kävimme vielä syömässä Rue de Bucin ravintola-alueella ja haistelemassa iltatuulta Pont des Artsilla :-D
Jaa, niin polkupyörät. Täällä tosiaan alkoi eilen joukkoliikenteen uusi aikakausi (kuten paikalliset mainostavat). Pariisin kaupunki toi yhdessä JC Decaux-firman kanssa kaduille yli 10000 fillaria yli 750 lainauspisteeseen. Rakenteilla on vielä toiset 750 lainauspistettä ja fillareita on tarkoitus tuoda liikenteeseen yhteensä yli 20000. Ideana on, että fillarit täyttäisivät osan joukkoliikenteen tarpeista ja korvaisivat lyhyitä taksi, bussi- ja metromatkoja. Fillareita saa lainata päivän ajan eurolla, viikon 5 eurolla ja vuoden 29 eurolla. Kerrallaan fillaria saa käyttää tosin vain 30 minuuttia ilmaiseksi, ylimenevästä ajasta veloitetaan. Ideana on että pyörät palautuisivat takaisin telineisiin heti kun niitä ei käytetä. Palauttaa pyörän voi mihin tahansa lainaustelineistä joita on vähintään 300 metrin välein. Lyonissa tällainen lainapyöräsysteemi on ollut jo vuoden käytössä ja hyvien kokemusten perusteella täälläkin uskallettiin lähteä tähän projektiin. Lauantain HS kertoi myös matkailusivuillaan Pariisin fillareista. Pyörät näyttävät hienoilta, mutta vielä en ole kerinnyt niitä testaamaan. Kerron koeajotuloksista myöhemmin!
Lauantaina vietimme yhdessä miljoonien ranskalaisten kanssa Bastille vankilan vapautuksen muistopäivää. Aloitimme sen menemällä Champs Elyseen reunalle katsomaan kansallispäivän paraatia. Paraatia varten oli lähialueen kadut hyvin tarkkaan suljettu, ja joka risteyksessä oli useita poliiseja vartioimassa. Paraatin katselijat oli pakotettu kulkemaan vain tiettyjä katuja pitkin Champs Elyseen reunalle. Paraatikatu itsessään oli reunustettu kahdessa rivissä olevilla mellakka-aidoilla. Katua lähemmän aidan viereen pääsi ainoastaan metallinpaljastimien läpi ja vain rajattu määrä väkeä. Me olimme paikalla sen verran myöhässä ettemme tuonne mahtuneet, joten jouduimme kurkkimaan kauemman aidan takaa. Väkeä oli kuin Rovaniemen markkinoilla, mutta onnistuimme näkemään vilaukselta ranskan keisarin Sarko 1:n matkaavan kultaisilla vaunuillaan sadanpäämiehensä vierellä. Lisäksi näimme kahdeksan suomalaisen kadetin osaston edustamassa Suomea EU-joukkojen paraatissa.
Pääosa paraatista muodostui ranskalaisten joukkoosastojen esittäytymisistä, mutta väenpaljoudesta johtuen emme paljon muuta nähneet kuin ratsain kulkeneen kansalaiskaartin soittokunnan ja ratsujoukot, sekä ylilennon tehneet ilmavoimien osastot. Lähdimmekin kävelemään kotia kohti jo ennen paraatin päättymistä. Itseasiassa kotimatkalla näimmekin sitten lähempää ja paremmin paraatista pois siirtyviä joukkoja, mm. sisäministeriön poliisiosastot, santarmien moottoripyöräosaston sekä em. ratsujoukot lähi- ja hajuetäisyydeltä. Näimme myös helikopterilaivueiden ylilennon Louvren pihalta. Olo oli kuin Ilmestyskirja Nyt-elokuvassa kun taistelu- ja kuljetushelikopterilaivueet tulivat näkyviin kaukaa, Champs Elyseen toisessa päässä olevan riemukaaren takaa ja lensivät sitten hitaasti ylitsemme.
Paraatista jäi näkemättä livenä mm. soittokuntien kuviomarssiesitykset, jotka kuitenkin katsoimme myöhemmin kotona nauheitettuna tietokoneelta. Näkemättä jäi myös kuinka presidentti Sarkozy pysäytti koko itsenäisyyspäivän kulkueen vain mennäkseen kättelemään aidan vieressä olevia hullaantuneita ranskalaisia. Koko paraatista jäi vähän ristiriitainen maku. Homma vaikutti yhtä antiikkiselta ja pompöösiltä kuin sotilaiden paraatit jo rooman valtakunnan aikana, mukaan lukien presidentin ja kenraalinsa pönöttely kulkueessa. Ranskalaisparoilla kun ei ole enää omaa kuningasta tai keisaria, niin joutuvat raukat tyytymään presidenttiinsä. Toisekseen ranskalaisten sotilaallinen menestys ja osallistuminen ei nyt ehkä ole ainakaan näin suomalaisin silmin ollut kovin hurrattavaa. Ranskalaisten parhaat taistelujoukot ovatkin tällä hetkellä muukalaislegioonassa - jotka koostuvat muista kuin ranskalaisista. Tunnustettava on kyllä, että ranskalaisten sotateollisuuden saavutukset, mm. lentokoneiden osalta ovat varsin huomattavia. Havaittavaa oli myös, että kansallispäivän vieton paraatiosuuteen otti osaa huomattavan vähän etnisten vähemmistöjen edustajia. Olisiko niin, että kansallisaate ei ole iskostunut maahanmuuttajiin?
Paraatin jälkeen sotilasosastot hajaantuivat eri puolille kaupunkia ja esittelivät toimintaansa. Olikin hassua havaita lauantailiikenteen joukossa panssariajoneuvoja ja tankkeja. Itsenäisyyspäivä oli lisäksi tuonut kaduille tuhansittain poliiseja. Erilaisia poliisin miehistönkuljetusautoja näkyi vähän joka kadunkulmassa. Meidän tiemme vei kuitenkin kotiin päivälevolle ja pitämään vähän siestaa, sillä viikonloppuna täällä oli oikein hieno ja kesäisen kuuma sää. Eilen lämpömittari huiteli hyvinkin 30 asteessa, mutta tänään onkin sitten jo viileämpi ja kosteampi sää.
Lauantaina menimme illalla viettämään piqueniqueta Eiffel-tornin lähistölle, mutta aikomamme Champ de Marsin puisto oli suljettu siellä järjestettävää ilmaiskonserttia varten, eikä alueelle saanut viedä omia eväitä (lue pulloja). Satu liittyi seuraamme ja pidimme piknikiä lopulta joen varressa puun alla varjossa pienellä nurmikolla monien muiden pariisilaisten tapaan. Eiffel-tornin lähistölle valui tuhansittain ihmisiä seuraamaan ilmaiskonserttia (mm. Nelly Furtado, Laura Pausini) sekä sen jälkeen alkanutta kansallispäivän ilotulitusta. Ilotulitus oli ehkäpä hienoin koskaan näkemäni. Tänä vuonna kansallispäivän ilotulituksen teemana oli elokuva ja elokuvamusiikki. Ilotulitus oli suunniteltu yhteen eri elokuvine musiikkien kanssa. Mukana oli ainakin In the mood for Love, Harry Potter ja tähtiensota. Ilotulitus kesti yli puoli tuntia huipentuen viimeisen viidenminuutin aivan silmittömään (onneksi näkö ei mennyt) paukkeeseen ja välkehdintään. Kooltaan sitä voisi kuvailla, että se on kaikki elokuussa Helsigissä järjestettävän ilotulituskisan esitykset peräkkäin + tuo viidenminuutin huikea loppuräiske. Tosin, ilotulituskisan osallistujien eduksi on todettava, että täällä ei ehkä nähty aivan yhtä kekseliäitä temppuja kuin Helsingin kisassa. Juomien loppuminen kesken iltaa ei muuten Pariisissa ole mikään ongelma. Iltakymmeneltä oli läheisestä kioskista hyvinkin saatavilla vielä kaikkia kuviteltavissa olevia väkijuomia oluesta ja samppanjasta Finlandia-vodkaan.
Sunnuntai oli siesta- ja Tour de France-päivä. Katselimme telkkarista Touria, jonka jälkeen menimme Luxembourgin puistoon pitämään hellettä ja lueskelemaan lehtiä ja kirjoja puiden varjoon. Puiston puut ovat muuten hyvä keksintö; vaikka ulkona muuten olisikin tuskastuttavan kuuma, niin puitten varjossa pystyy varsin hyvin istuskelemaan jos on vähänkin tuulta. Illalla kävimme vielä syömässä Rue de Bucin ravintola-alueella ja haistelemassa iltatuulta Pont des Artsilla :-D
Jaa, niin polkupyörät. Täällä tosiaan alkoi eilen joukkoliikenteen uusi aikakausi (kuten paikalliset mainostavat). Pariisin kaupunki toi yhdessä JC Decaux-firman kanssa kaduille yli 10000 fillaria yli 750 lainauspisteeseen. Rakenteilla on vielä toiset 750 lainauspistettä ja fillareita on tarkoitus tuoda liikenteeseen yhteensä yli 20000. Ideana on, että fillarit täyttäisivät osan joukkoliikenteen tarpeista ja korvaisivat lyhyitä taksi, bussi- ja metromatkoja. Fillareita saa lainata päivän ajan eurolla, viikon 5 eurolla ja vuoden 29 eurolla. Kerrallaan fillaria saa käyttää tosin vain 30 minuuttia ilmaiseksi, ylimenevästä ajasta veloitetaan. Ideana on että pyörät palautuisivat takaisin telineisiin heti kun niitä ei käytetä. Palauttaa pyörän voi mihin tahansa lainaustelineistä joita on vähintään 300 metrin välein. Lyonissa tällainen lainapyöräsysteemi on ollut jo vuoden käytössä ja hyvien kokemusten perusteella täälläkin uskallettiin lähteä tähän projektiin. Lauantain HS kertoi myös matkailusivuillaan Pariisin fillareista. Pyörät näyttävät hienoilta, mutta vielä en ole kerinnyt niitä testaamaan. Kerron koeajotuloksista myöhemmin!
maanantai 9. heinäkuuta 2007
Katakombit ja sateet
Viime viikko meni ilman blogikirjoitteluja, mutta koetan tästä eteenpäin kirjoitella pari kertaa viikossa.
Aloitetaan säästä, se kun on pariisilaisten ykköspuheenaihe tällä hetkellä. Säät ovat ajankohtaan nähden olleet jo pitkään harvinaisen kylmiä, eikä lämpenemisestä ole ollut näkyvissä merkkejä. Kesäkuun toiselta viikolta alkaen täällä on satanut joka päivä, ja aamuisin ovat lämpötilat olleet monesti alle kymmenen asteen. Säästä valittavat kaikki, niin ravintoloitsijat, kaupunkilaiset kuin turistitkin. Kovasti jännitetään ensi lauantain itsenäisyyspäivän säätä ja sitä, voidaanko kaikki paraatit ja lentonäytökset viedä loppuun asti.
Osittain säästä johtuen en viime viikolla töiden jälkeen jaksanut paljoa muuta tehdä kuin käydä lenkkeilemässä ja hoitaa kotiaskareita. Olen ruvennut lenkkeilemään Louvren ja Champs Elyseen välissä olevassa Tuileriesin (tiilitehtaan) puistossa, joka sattuu olemaan paitsi lähin puisto, myös harvinaisen komea sellainen. Sinne on koottu kymmeniä romantiikan ajan veistoksia sekä useita nykytaiteen veistoksia. Kyllä kelpaa nostaa jalkaa toisen eteen näissä maisemissa.
Lauantaina aamulla soi puhelin tekstiviestin merkiksi. Otso kysyi, että "oon kaupungissa, mitä täällä voi tehdä?" Mulla ei kyllä ollut mitään hajua siitä että hän on tulossa kaupunkiin, mutta eipä siinä mitään. Lähdimme siitä sitten iltapäivällä yhtäjalkaa katsomaan Pariisin katakombeja ja Montparnassen hautausmaata. Pariisi on täynnä maanalaisia tunneleita, ei pelkästään metro- ja viemäritunneleita, vaan mm. tunneleita jotka on syntyneet kun on louhittu kiveä rakennusmateriaaleiksi. Tämä tunneliverkosto kattaa lähes koko Seinen eteläpuolisen Pariisin ja osan pohjoispuoltakin. Tunnelit ovat pääasiassa yleisöltä suljettuja, mutta Denfert-Rocheaun (Denfert, melkein kuin Enfer) alueella tunneleita on avattu turisteille. Näihin tunneleihin on myös koottu n. 6 miljoonan pariisilaisen jäänteet 1700-luvun lopulla. Noihin aikoihin koettiin, että keskustan hautausmaat ovat terveysriski ja estävät kaupungin laajentumista. Tyhjennetyiltä hautausmailta siirrettiin siten muinaisten kaupunkilaisten jäännökset näihin katakombeihin ja pinottiin valtaviksi sääri- ja reisiluiden sekä pääkallojen kokoelmaksi. Näitä hautakammioita ovat turistit, mm. monet kuninkaalliset käyneet ihmettelemässä jo kohta parin sadan vuoden ajan. Montparnassen hautausmaalta emme onnistuneet löytämäään Saint-Saensin hautaa, Andre Citroen sen sijaan löytyi.
Sen jälkeen kävimme ihmettelemässä Pariisin näkymiä Tour Montparnassen huipulta, sillä sää oli lauantaina iltapäivällä kirkas. Tour Montparnasse on 1970-luvulla rakennettu 210-metrinen tornitalo keskellä muuten vanhoja rakennuksia olevaa aluetta. Kyse on presidentti Pompidoun (täällä presidentti voi rakentaa vaikka moottoritien metsään jos halua)keksinnöstä näyttää, että Ranskakin osaa rakentaa teknisesti haastavia rakennuksia. Sijoitus vaan oli onneton, ja rakennus onkin monen Pariisilaisen mielestä häpeätahra kaupungin arkkitehtuurissa. Näkymät sen sijaan olivat komeat, mm. Eiffel-tornin näkee paremmin kuin mistään muualta - vaikkappa Eiffel-tornista. Illalla käytiin vielä syömässä latinalaiskortteleissa mukava päivällinen.
Sunnuntaina aamulla kävimme Motnmartren kukkuloilla ihmettelemässä Pariisin "taiteilijahörhöjä". Valitettavasti paikka on turismin täydellisesti pilaama, ainakin sunnuntaiaamuisin. Turistien, kaupustelijoiden ja muiden helppoheikkien välissä ei ollut kovin hauska tallustella, vaikka miljöö onkin mäkineen mielenkiintoista. Sacre Coeur-basilika näyttää kauempaa hienommalta kuin itse mäeltä, mutta kirkon portailta avautuva maisema on katsastamisen arvoinen. Mielenkiintoista oli, että kävelemällä pari korttelia näiltä "taiteilijakaduilta" pääsi pois turistivilinästä ja kaupustelijoista. Montmartren alueella on siistejä vanhoja asuinkatuja ja hyvin hoidettuja pieniä puistoja sekä kymmeniä erilaisia rappuja. Näitä kannattaa käydä kyllä katsomassa, mutta taiteilijayhdyskuntaa sieltä ei löydä. Turisteilta rahat vieviä piirtelijöitä kylläkin. Otso jatkoi tästä kaupungin kiertelyä lainaamieni turistioppaiden avulla, minä menin kotiin pitämään sadetta.
Sunnuntai-illalla kävimme vielä yhdessä päivällisellä, samaten eilen illalla. Tämä asuinalueeni St. Michelin lähistöllä on kyllä juuri siitä mukava, että täällä ravintoloita on paljon ja valinnanvaraa riittää. Sisäänheittäjät vaan ovat välillä hyvinkin innokkaita, ehkä vähän ärsyttävä piirre, mutta kertoo ainakin siitä että ravintolassa on tilaa. Nyt jatkuu arkinen aherrus suojausjärjestelmien parissa.
Aloitetaan säästä, se kun on pariisilaisten ykköspuheenaihe tällä hetkellä. Säät ovat ajankohtaan nähden olleet jo pitkään harvinaisen kylmiä, eikä lämpenemisestä ole ollut näkyvissä merkkejä. Kesäkuun toiselta viikolta alkaen täällä on satanut joka päivä, ja aamuisin ovat lämpötilat olleet monesti alle kymmenen asteen. Säästä valittavat kaikki, niin ravintoloitsijat, kaupunkilaiset kuin turistitkin. Kovasti jännitetään ensi lauantain itsenäisyyspäivän säätä ja sitä, voidaanko kaikki paraatit ja lentonäytökset viedä loppuun asti.
Osittain säästä johtuen en viime viikolla töiden jälkeen jaksanut paljoa muuta tehdä kuin käydä lenkkeilemässä ja hoitaa kotiaskareita. Olen ruvennut lenkkeilemään Louvren ja Champs Elyseen välissä olevassa Tuileriesin (tiilitehtaan) puistossa, joka sattuu olemaan paitsi lähin puisto, myös harvinaisen komea sellainen. Sinne on koottu kymmeniä romantiikan ajan veistoksia sekä useita nykytaiteen veistoksia. Kyllä kelpaa nostaa jalkaa toisen eteen näissä maisemissa.
Lauantaina aamulla soi puhelin tekstiviestin merkiksi. Otso kysyi, että "oon kaupungissa, mitä täällä voi tehdä?" Mulla ei kyllä ollut mitään hajua siitä että hän on tulossa kaupunkiin, mutta eipä siinä mitään. Lähdimme siitä sitten iltapäivällä yhtäjalkaa katsomaan Pariisin katakombeja ja Montparnassen hautausmaata. Pariisi on täynnä maanalaisia tunneleita, ei pelkästään metro- ja viemäritunneleita, vaan mm. tunneleita jotka on syntyneet kun on louhittu kiveä rakennusmateriaaleiksi. Tämä tunneliverkosto kattaa lähes koko Seinen eteläpuolisen Pariisin ja osan pohjoispuoltakin. Tunnelit ovat pääasiassa yleisöltä suljettuja, mutta Denfert-Rocheaun (Denfert, melkein kuin Enfer) alueella tunneleita on avattu turisteille. Näihin tunneleihin on myös koottu n. 6 miljoonan pariisilaisen jäänteet 1700-luvun lopulla. Noihin aikoihin koettiin, että keskustan hautausmaat ovat terveysriski ja estävät kaupungin laajentumista. Tyhjennetyiltä hautausmailta siirrettiin siten muinaisten kaupunkilaisten jäännökset näihin katakombeihin ja pinottiin valtaviksi sääri- ja reisiluiden sekä pääkallojen kokoelmaksi. Näitä hautakammioita ovat turistit, mm. monet kuninkaalliset käyneet ihmettelemässä jo kohta parin sadan vuoden ajan. Montparnassen hautausmaalta emme onnistuneet löytämäään Saint-Saensin hautaa, Andre Citroen sen sijaan löytyi.
Sen jälkeen kävimme ihmettelemässä Pariisin näkymiä Tour Montparnassen huipulta, sillä sää oli lauantaina iltapäivällä kirkas. Tour Montparnasse on 1970-luvulla rakennettu 210-metrinen tornitalo keskellä muuten vanhoja rakennuksia olevaa aluetta. Kyse on presidentti Pompidoun (täällä presidentti voi rakentaa vaikka moottoritien metsään jos halua)keksinnöstä näyttää, että Ranskakin osaa rakentaa teknisesti haastavia rakennuksia. Sijoitus vaan oli onneton, ja rakennus onkin monen Pariisilaisen mielestä häpeätahra kaupungin arkkitehtuurissa. Näkymät sen sijaan olivat komeat, mm. Eiffel-tornin näkee paremmin kuin mistään muualta - vaikkappa Eiffel-tornista. Illalla käytiin vielä syömässä latinalaiskortteleissa mukava päivällinen.
Sunnuntaina aamulla kävimme Motnmartren kukkuloilla ihmettelemässä Pariisin "taiteilijahörhöjä". Valitettavasti paikka on turismin täydellisesti pilaama, ainakin sunnuntaiaamuisin. Turistien, kaupustelijoiden ja muiden helppoheikkien välissä ei ollut kovin hauska tallustella, vaikka miljöö onkin mäkineen mielenkiintoista. Sacre Coeur-basilika näyttää kauempaa hienommalta kuin itse mäeltä, mutta kirkon portailta avautuva maisema on katsastamisen arvoinen. Mielenkiintoista oli, että kävelemällä pari korttelia näiltä "taiteilijakaduilta" pääsi pois turistivilinästä ja kaupustelijoista. Montmartren alueella on siistejä vanhoja asuinkatuja ja hyvin hoidettuja pieniä puistoja sekä kymmeniä erilaisia rappuja. Näitä kannattaa käydä kyllä katsomassa, mutta taiteilijayhdyskuntaa sieltä ei löydä. Turisteilta rahat vieviä piirtelijöitä kylläkin. Otso jatkoi tästä kaupungin kiertelyä lainaamieni turistioppaiden avulla, minä menin kotiin pitämään sadetta.
Sunnuntai-illalla kävimme vielä yhdessä päivällisellä, samaten eilen illalla. Tämä asuinalueeni St. Michelin lähistöllä on kyllä juuri siitä mukava, että täällä ravintoloita on paljon ja valinnanvaraa riittää. Sisäänheittäjät vaan ovat välillä hyvinkin innokkaita, ehkä vähän ärsyttävä piirre, mutta kertoo ainakin siitä että ravintolassa on tilaa. Nyt jatkuu arkinen aherrus suojausjärjestelmien parissa.
maanantai 2. heinäkuuta 2007
Museoviikonloppu
Perjantai oli vielä työpäivä kun sain RTT:ni siirrettyä. Illalla lähdin sitten vähän kävelemään Seinen rantoja kun sää näytti hetkeksi parantuvan. Tarkoituksenani oli myös mennä katsastamaan josko Aleksanteri III:n sillan luota löytyisi Disney-Pixarin bileet. Pixarin uusin animaatio, Ratatouille, nimittäin kertoo pariisilaisen rotan Remyn aikeista ruveta huippukokiksi. Pariisin onkin vähitellen valtaamassa rottakuume, sillä elokuvassa on paljon upeita animoituja maisemia Pariisista. Elokuvan ennakkoensi-ilta oli perjantaina täällä Pariisissa, teattereihin se tulee elokuun alussa. Bileet olivat kuitenkin vain pienen piirin suljetut juhlat Pont Alexander III:n alla olevassa yökerhossa, joten iltapäivälehdissä hehkutettuun juhlatunnelmaan ei oikein päässyt normaali kansa mukaan.
Kävelin siitä eteenpäin kierroksen Eiffeltornin kautta ja nautiskelin Seinen hienosta iltavalaistuksesta. Pariisi näyttää iltasella jotenkin miellyttävämmältä kuin päivisin. Kaikki päivällä häiritsevä harmaus häviää kun rannan hienot valaistukset, upeasti valaistut rakennukset ja sillat sekä erilaiset muut koristevalot pääsevät valloilleen. Esim. Eiffel-tornissa on tasatunnein erilaisia valoesityksiä: klo 22 koko torni rupesti välkehtimään kuin se olisi täynnä erilaisia timantteja ja klo 23 alkoivat tornin huipulla olevat valonheittimet pyyhkiä maata. Lisäksi joella tiheään seilaavat risteilyalukset tuovat oman lisänsä valonäytökseen.
Pariisi alkaa vaikuttaa loppujen lopuksi aika inhimilliseltä ja humaanilta paikalta, vaikka ihmiset ovatkin vähän erikoisia ja degeneroituneet elämästä kaupungin ulkopuolella. Verrattuna New Yorkiin (jossa oltiin häämatkalla tammikuussa) Pariisi tuntuu myös kertaluokkaa turvallisemmalta ja siistimmältä paikalta, vaikka täällä ei olekaan poliiseja ja vartioita läheskään samalla tavalla kuin New Yorkissa. Samaten kaikkialla New Yorkissa vallinnutta hysteeristä terrorismipelkoa ei täällä näy eikä laukkuja skannailla ollenkaan samaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan kuukauden jälkeen Pariisi näyttäytyy juuri sellaiselta vanhan sivistyksen kehdolta kuin on kuvitellut, jossa sekä ihmiset ja yhteiskunta on sivistynyttä ja monikulttuurista. Samalla on havaittavaissa kuitenkin, että ajattelu on jämähtänyt osittain Ranskan suurvalta-ajalle ja aikaan jolloin tiede- ja taide olivat taloutta merkittävämpiä ihmisten elämässä. Siihen liittyy myös jonkiasteinen välinpitämättömyys säännöistä ja luottamus siihen, että kyllä valtio korvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välinpitämttömyyttä kanssaeläjiä kohtaan - päinvastoin. Pariisilaisista huokuva urbaanius ja oudoksunta kaikkea periferistä kohtaan on saanut muut ranskalaiset toteamaan, että Pariisi ei ole oikeastaan samaa Ranskaa.
Lauantaina kävin tutustumassa Hotel des Invalidesiin. Invalides on Ludvig neljännentoista (Versaillesin perustaja) 1600-luvun lopulla rakentama sotainvalidien koti, jossa nykyisin sijaitsee sotamuseo ja Napoleonin hauta. Napoleonin jäänteet on sijoitettu Aunuksen Karjalasta louhittuun punaiseen kiviarkkuun keskelle Invalidesin kirkkon kryptaa. Ranskalaisilla oli muuten aikoinaan hieman ongelmia ostaa venäläisiltä tuota kiviarkkua, olihan Napoleon käynyt sotimassa Venäjällä (epäonnisesti). Ensinnäkään kakkien ranskalaisten mielestä sen ei katsottu olevan poliittisesti sopivaa, ja toisaalta venäläiset ottivat mielellään kivipalan hinnassa vähän sotakorvauksia.
Sotamuseo on ranskan sotahistoriaan keskittyvä museo, joka jakaantuu kahteen osaan: sotiin ennen 1850-lukua ja sen jälkeen. Vanhemmassa puoliskossa on huikea määrä erilaisia vanhoja aseita (miekkoja, tuliaseita) ja haarniskoja sekä Euroopasta että Japanista. Uudempi puolisko taas keskittyy kertaamaan Ranska-Saksa-sodan sekä I- ja II-maailmansodan vaiheita sekä esittelemään niihin liittyvää museoaineistoa. Lisäksi on jonkin verran aineistoa Ranskan siirtomaissaan käymistä sodista.
Ranskalaiset tuntuvat olevan kyllä äärimmäisen innostuneita omista sotapäälliköistään. Tämä ei rajoitu pelkästään Napoleoniin ja Charles de Gaulleen, vaan museo on täynnä eri kenraalien vanhoja univormuja. Samaten täällä on kymmeniä ja taas kymmeniä katuja nimetty eri kenraalien mukaan. Ranskalaiset arvostavat kovasti entisiä päälliköitään, vaikka ehkä Suomalaisittain tuntuu, että sotasaavutukset eivät kuitenkaan niin hirveen suuria ollut. Hävisihän Napoleonkin aika monta merkittävää taistelua. Erona suomalaisiin sotamuseoihin on selvästikin se, että täällä ei innostuta kertomaan yksittäisen rivisotilaan arjesta ja heidän uroteoistaan sekä toisaalta kurjuudestaan, vaan keskitytään sodan "suuriin linjoihin" ja "suurmiehiin".
Invalidesissa on myös mielenkiintoinen 1600-luvulta peräisin oleva kolmiulotteisten karttojen kokoelma. Kuningas halusi teettää rannikkolinnoituksistaan kolmiulotteiset kartat (siis pienoismallit) suhteessa yksi varvas vastaa sataa jalkaa (1:600), jotta maaston muodoista aiheutuvat mahdolliset strategiset puutteet olisi helpompi havaita. Suurimmat kartat ovat hyvinkin kuusi metriä kanttiinsa olevia suuria puulevyille rakennettuja kohokarttoja. Invalidesin sisäpihan reunaa koristaa lisäksi yli 200 erilaista kanuunan putkea.
Invalidesilta alkaa ehkä Pariisin hienoin yhtenevä rakennelma Invalidesista Aleksanteri III:n lahjoittaman sillan yli Grand Palaisille. Kun seisoo sillalla, kullattujen patsaiden välissä näkyy toisella puolella Hotel des Invalidesin kullattu kupoli ja toisella puolella Grand Palaisin valtavat lasikatot. Tässä näkyy jotain sellaista suureellista koristeellisuutta ja tyyliä, jota on hyvin vaikea imitoida. Voisi kuvitella Pietarista löytyvän jotain vastaavaa, mutta ei esim. Saksasta tai Yhdysvalloista.
Sunnuntai oli Louvrepäivä. Ranskan kulttuuriministeriö on päättänyt, että valtion rahoittamissa museoissa on joka kuun ensimmäinen sunnuntai ilmainen sisäänpääsy. Lähdin aamukymmenen aikaan Louvreen (aikaisin paikallisten mukaan), ja sain silti jonottaa parisataametrisessä jonossa. Onneksi se valui varsin nopeaan sisään kun ei tarvinnut ostaa lippuja, ja pääsinkin aloittamaan kierroksen vain 5 minuutin jonottelulla. Koskapa kyseessä on valtava museo, päätin suosiolla olla koettamatta nähdä kaikkea, ja aloitin tutkailun museon vanhimmasta päästä.
Louvre on kyllä ehdottomasti hienoin museo jossa olen tähän saakka vieraillut. Edellisestä käynnistä on vierähtänyt jo sen verran aikaa, että täällä on keritty remontoimaan lähes kaikki osastot tällä välillä. Museo onkin sisältä todella siistissä kunnossa ja kaikki tuntuu olevan ranskalaisittain lähes vimpan päälle laitettua. Aloitin siis kiertämällä ensiksi Kreikan antiikin, sitten Rooman ja etruskien antiikin, muinaisen Egyptin, muinaisen Lähi-Idän ja Islamin kokoelmat sekä egyptiläistä sairaanhoitoa esittelevän erikoisnäyttelyn. Lopuksi ehdin vielä käymään italialaiset ja pohjois-eurooppalaiset veistokset ja ranskalaisista veistoksista osan. Maalaustaiteen jätin suosiolla toiseen kertaan. Noidenkin näyttelyiden kiertämiseen meni kahdeksan tuntia kohtuullista vauhtia pitäen.
Louvre on taidemuseo ja siellä on varsin vähän arkiesineitä. Itse pidin käymistäni kokoelmista eniten antiikin kreikan veistoksista. Ne keskittyvät esittämään ihmisiä jotenkin luonnollisissa toimissa (esim. nukkumassa) ja asennoissa. Rooman antiikin veistoksissa ihmiset esitetään jollain tavalla paljon jäykemmin ja vakavammin, ikäänkuin veistokset esittäisivätkin jotain yliluonnollista. Egyptiläisissä ja lähi-idän (mesopotamian) veistoksissa ja piirroksissa ihmiset taas esitetään naivisti ja hyvin kömpelösti. Lisäksi näihin sekoittuu uskonnollisia ja yliluonnollisia kuvia sekä ihmisen esittämistä vertauskuvainnollisesti esim. eläinten kautta.
Itse ihastuin kreikkalaisista veistoksista eniten patjalla makaavaan nkkuvaan hermafrodiittiin. Asetelma vaikutti jotenkin niin luonnolliselta ja mukavalta, että itsekin olisi tehnyt mieli käydä siihen makuulle. Milon saaren Venus-patsas on myöskin maineensa veroinen viekottelevine kiertyneine lantioineen ja valuvine vaatteineen.
Linkki: Hermaphrodite endormi.jpg
Keskiajalla ei Euroopassa juuri paljoa veistelty, aika oli todellakin mustaa. Sen sijaan Islamin alueella tehtiin hienoja keramiikkatöitä. Keskiajan Islamin lautasissa ja mosaiikeissa hehkuu kauniit siniset ja turkoosit värit, kun kaikissa vanhemmissa teoksissa värejä ei varsinaisesti oltu käytetty. Uskon että koboltin siniset ja turkoosit mosaiikit kutkuttelevat eräitäkin synesteetikkoja.
Renessanssin aikaan veistostaide oli vielä hyvin pitkälti uskonnollista, eikä Louvresta löydy 1400- ja 1500-luvun veistoksista juuri muita aiheita kuin raamatullisia tai kuninkaallisia. Kaiken lisäksi nämä pyhimykset ja raamatun hahmot esitetään usein hyvinkin epäluonnollisissa tilanteissa ja asennoissa, ja ruumiinosien mittasuhteetkin ovat varsin vääristyneitä. Antiikin ajan luonnolliseen kuvaukseen palattiin vasta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun romantiikan aikana. Samalla aiheet muuttuivat ja veistoksia tehtiin esteettisistä syistä, siis muistakin kuin uskonnollisista syistä. Veistoksissa näkyy aika harvoin mitään humoristista tai erotiikkaan viittaavaa, mutta ruotsalaisen Johan Sergelin reliefistä "kylpevä nymphi" löytyy yllättävä yksityiskohta. Linkki: Nymphe au bain
Louvren ehkä hienoin sali on Cour Marly ja Cour Puget. Näihin kahteen valoisaan lasikatolla katettuun sisäpihaan on koottu Marlyn ja Puget:n linnojen puistoissa olleet myöhäisrenessanssin ja romantiikan ajan suuret pronssi- ja marmoriveistokset. Näissä saleissa on sellaista hienostuneisuutta jota on esim. aivan selvästi Rockefeller centerissä koettu tavoitella (vaikkakin amerikkalaiseen tapaan luonnollisesti ammuttu reippaasti yli).
Kävelin siitä eteenpäin kierroksen Eiffeltornin kautta ja nautiskelin Seinen hienosta iltavalaistuksesta. Pariisi näyttää iltasella jotenkin miellyttävämmältä kuin päivisin. Kaikki päivällä häiritsevä harmaus häviää kun rannan hienot valaistukset, upeasti valaistut rakennukset ja sillat sekä erilaiset muut koristevalot pääsevät valloilleen. Esim. Eiffel-tornissa on tasatunnein erilaisia valoesityksiä: klo 22 koko torni rupesti välkehtimään kuin se olisi täynnä erilaisia timantteja ja klo 23 alkoivat tornin huipulla olevat valonheittimet pyyhkiä maata. Lisäksi joella tiheään seilaavat risteilyalukset tuovat oman lisänsä valonäytökseen.
Pariisi alkaa vaikuttaa loppujen lopuksi aika inhimilliseltä ja humaanilta paikalta, vaikka ihmiset ovatkin vähän erikoisia ja degeneroituneet elämästä kaupungin ulkopuolella. Verrattuna New Yorkiin (jossa oltiin häämatkalla tammikuussa) Pariisi tuntuu myös kertaluokkaa turvallisemmalta ja siistimmältä paikalta, vaikka täällä ei olekaan poliiseja ja vartioita läheskään samalla tavalla kuin New Yorkissa. Samaten kaikkialla New Yorkissa vallinnutta hysteeristä terrorismipelkoa ei täällä näy eikä laukkuja skannailla ollenkaan samaan tahtiin. Kaiken kaikkiaan kuukauden jälkeen Pariisi näyttäytyy juuri sellaiselta vanhan sivistyksen kehdolta kuin on kuvitellut, jossa sekä ihmiset ja yhteiskunta on sivistynyttä ja monikulttuurista. Samalla on havaittavaissa kuitenkin, että ajattelu on jämähtänyt osittain Ranskan suurvalta-ajalle ja aikaan jolloin tiede- ja taide olivat taloutta merkittävämpiä ihmisten elämässä. Siihen liittyy myös jonkiasteinen välinpitämättömyys säännöistä ja luottamus siihen, että kyllä valtio korvaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita välinpitämttömyyttä kanssaeläjiä kohtaan - päinvastoin. Pariisilaisista huokuva urbaanius ja oudoksunta kaikkea periferistä kohtaan on saanut muut ranskalaiset toteamaan, että Pariisi ei ole oikeastaan samaa Ranskaa.
Lauantaina kävin tutustumassa Hotel des Invalidesiin. Invalides on Ludvig neljännentoista (Versaillesin perustaja) 1600-luvun lopulla rakentama sotainvalidien koti, jossa nykyisin sijaitsee sotamuseo ja Napoleonin hauta. Napoleonin jäänteet on sijoitettu Aunuksen Karjalasta louhittuun punaiseen kiviarkkuun keskelle Invalidesin kirkkon kryptaa. Ranskalaisilla oli muuten aikoinaan hieman ongelmia ostaa venäläisiltä tuota kiviarkkua, olihan Napoleon käynyt sotimassa Venäjällä (epäonnisesti). Ensinnäkään kakkien ranskalaisten mielestä sen ei katsottu olevan poliittisesti sopivaa, ja toisaalta venäläiset ottivat mielellään kivipalan hinnassa vähän sotakorvauksia.
Sotamuseo on ranskan sotahistoriaan keskittyvä museo, joka jakaantuu kahteen osaan: sotiin ennen 1850-lukua ja sen jälkeen. Vanhemmassa puoliskossa on huikea määrä erilaisia vanhoja aseita (miekkoja, tuliaseita) ja haarniskoja sekä Euroopasta että Japanista. Uudempi puolisko taas keskittyy kertaamaan Ranska-Saksa-sodan sekä I- ja II-maailmansodan vaiheita sekä esittelemään niihin liittyvää museoaineistoa. Lisäksi on jonkin verran aineistoa Ranskan siirtomaissaan käymistä sodista.
Ranskalaiset tuntuvat olevan kyllä äärimmäisen innostuneita omista sotapäälliköistään. Tämä ei rajoitu pelkästään Napoleoniin ja Charles de Gaulleen, vaan museo on täynnä eri kenraalien vanhoja univormuja. Samaten täällä on kymmeniä ja taas kymmeniä katuja nimetty eri kenraalien mukaan. Ranskalaiset arvostavat kovasti entisiä päälliköitään, vaikka ehkä Suomalaisittain tuntuu, että sotasaavutukset eivät kuitenkaan niin hirveen suuria ollut. Hävisihän Napoleonkin aika monta merkittävää taistelua. Erona suomalaisiin sotamuseoihin on selvästikin se, että täällä ei innostuta kertomaan yksittäisen rivisotilaan arjesta ja heidän uroteoistaan sekä toisaalta kurjuudestaan, vaan keskitytään sodan "suuriin linjoihin" ja "suurmiehiin".
Invalidesissa on myös mielenkiintoinen 1600-luvulta peräisin oleva kolmiulotteisten karttojen kokoelma. Kuningas halusi teettää rannikkolinnoituksistaan kolmiulotteiset kartat (siis pienoismallit) suhteessa yksi varvas vastaa sataa jalkaa (1:600), jotta maaston muodoista aiheutuvat mahdolliset strategiset puutteet olisi helpompi havaita. Suurimmat kartat ovat hyvinkin kuusi metriä kanttiinsa olevia suuria puulevyille rakennettuja kohokarttoja. Invalidesin sisäpihan reunaa koristaa lisäksi yli 200 erilaista kanuunan putkea.
Invalidesilta alkaa ehkä Pariisin hienoin yhtenevä rakennelma Invalidesista Aleksanteri III:n lahjoittaman sillan yli Grand Palaisille. Kun seisoo sillalla, kullattujen patsaiden välissä näkyy toisella puolella Hotel des Invalidesin kullattu kupoli ja toisella puolella Grand Palaisin valtavat lasikatot. Tässä näkyy jotain sellaista suureellista koristeellisuutta ja tyyliä, jota on hyvin vaikea imitoida. Voisi kuvitella Pietarista löytyvän jotain vastaavaa, mutta ei esim. Saksasta tai Yhdysvalloista.
Sunnuntai oli Louvrepäivä. Ranskan kulttuuriministeriö on päättänyt, että valtion rahoittamissa museoissa on joka kuun ensimmäinen sunnuntai ilmainen sisäänpääsy. Lähdin aamukymmenen aikaan Louvreen (aikaisin paikallisten mukaan), ja sain silti jonottaa parisataametrisessä jonossa. Onneksi se valui varsin nopeaan sisään kun ei tarvinnut ostaa lippuja, ja pääsinkin aloittamaan kierroksen vain 5 minuutin jonottelulla. Koskapa kyseessä on valtava museo, päätin suosiolla olla koettamatta nähdä kaikkea, ja aloitin tutkailun museon vanhimmasta päästä.
Louvre on kyllä ehdottomasti hienoin museo jossa olen tähän saakka vieraillut. Edellisestä käynnistä on vierähtänyt jo sen verran aikaa, että täällä on keritty remontoimaan lähes kaikki osastot tällä välillä. Museo onkin sisältä todella siistissä kunnossa ja kaikki tuntuu olevan ranskalaisittain lähes vimpan päälle laitettua. Aloitin siis kiertämällä ensiksi Kreikan antiikin, sitten Rooman ja etruskien antiikin, muinaisen Egyptin, muinaisen Lähi-Idän ja Islamin kokoelmat sekä egyptiläistä sairaanhoitoa esittelevän erikoisnäyttelyn. Lopuksi ehdin vielä käymään italialaiset ja pohjois-eurooppalaiset veistokset ja ranskalaisista veistoksista osan. Maalaustaiteen jätin suosiolla toiseen kertaan. Noidenkin näyttelyiden kiertämiseen meni kahdeksan tuntia kohtuullista vauhtia pitäen.
Louvre on taidemuseo ja siellä on varsin vähän arkiesineitä. Itse pidin käymistäni kokoelmista eniten antiikin kreikan veistoksista. Ne keskittyvät esittämään ihmisiä jotenkin luonnollisissa toimissa (esim. nukkumassa) ja asennoissa. Rooman antiikin veistoksissa ihmiset esitetään jollain tavalla paljon jäykemmin ja vakavammin, ikäänkuin veistokset esittäisivätkin jotain yliluonnollista. Egyptiläisissä ja lähi-idän (mesopotamian) veistoksissa ja piirroksissa ihmiset taas esitetään naivisti ja hyvin kömpelösti. Lisäksi näihin sekoittuu uskonnollisia ja yliluonnollisia kuvia sekä ihmisen esittämistä vertauskuvainnollisesti esim. eläinten kautta.
Itse ihastuin kreikkalaisista veistoksista eniten patjalla makaavaan nkkuvaan hermafrodiittiin. Asetelma vaikutti jotenkin niin luonnolliselta ja mukavalta, että itsekin olisi tehnyt mieli käydä siihen makuulle. Milon saaren Venus-patsas on myöskin maineensa veroinen viekottelevine kiertyneine lantioineen ja valuvine vaatteineen.
Linkki: Hermaphrodite endormi.jpg
Keskiajalla ei Euroopassa juuri paljoa veistelty, aika oli todellakin mustaa. Sen sijaan Islamin alueella tehtiin hienoja keramiikkatöitä. Keskiajan Islamin lautasissa ja mosaiikeissa hehkuu kauniit siniset ja turkoosit värit, kun kaikissa vanhemmissa teoksissa värejä ei varsinaisesti oltu käytetty. Uskon että koboltin siniset ja turkoosit mosaiikit kutkuttelevat eräitäkin synesteetikkoja.
Renessanssin aikaan veistostaide oli vielä hyvin pitkälti uskonnollista, eikä Louvresta löydy 1400- ja 1500-luvun veistoksista juuri muita aiheita kuin raamatullisia tai kuninkaallisia. Kaiken lisäksi nämä pyhimykset ja raamatun hahmot esitetään usein hyvinkin epäluonnollisissa tilanteissa ja asennoissa, ja ruumiinosien mittasuhteetkin ovat varsin vääristyneitä. Antiikin ajan luonnolliseen kuvaukseen palattiin vasta 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun romantiikan aikana. Samalla aiheet muuttuivat ja veistoksia tehtiin esteettisistä syistä, siis muistakin kuin uskonnollisista syistä. Veistoksissa näkyy aika harvoin mitään humoristista tai erotiikkaan viittaavaa, mutta ruotsalaisen Johan Sergelin reliefistä "kylpevä nymphi" löytyy yllättävä yksityiskohta. Linkki: Nymphe au bain
Louvren ehkä hienoin sali on Cour Marly ja Cour Puget. Näihin kahteen valoisaan lasikatolla katettuun sisäpihaan on koottu Marlyn ja Puget:n linnojen puistoissa olleet myöhäisrenessanssin ja romantiikan ajan suuret pronssi- ja marmoriveistokset. Näissä saleissa on sellaista hienostuneisuutta jota on esim. aivan selvästi Rockefeller centerissä koettu tavoitella (vaikkakin amerikkalaiseen tapaan luonnollisesti ammuttu reippaasti yli).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)