Katakombit ja sateet

Viime viikko meni ilman blogikirjoitteluja, mutta koetan tästä eteenpäin kirjoitella pari kertaa viikossa.

Aloitetaan säästä, se kun on pariisilaisten ykköspuheenaihe tällä hetkellä. Säät ovat ajankohtaan nähden olleet jo pitkään harvinaisen kylmiä, eikä lämpenemisestä ole ollut näkyvissä merkkejä. Kesäkuun toiselta viikolta alkaen täällä on satanut joka päivä, ja aamuisin ovat lämpötilat olleet monesti alle kymmenen asteen. Säästä valittavat kaikki, niin ravintoloitsijat, kaupunkilaiset kuin turistitkin. Kovasti jännitetään ensi lauantain itsenäisyyspäivän säätä ja sitä, voidaanko kaikki paraatit ja lentonäytökset viedä loppuun asti.

Osittain säästä johtuen en viime viikolla töiden jälkeen jaksanut paljoa muuta tehdä kuin käydä lenkkeilemässä ja hoitaa kotiaskareita. Olen ruvennut lenkkeilemään Louvren ja Champs Elyseen välissä olevassa Tuileriesin (tiilitehtaan) puistossa, joka sattuu olemaan paitsi lähin puisto, myös harvinaisen komea sellainen. Sinne on koottu kymmeniä romantiikan ajan veistoksia sekä useita nykytaiteen veistoksia. Kyllä kelpaa nostaa jalkaa toisen eteen näissä maisemissa.

Lauantaina aamulla soi puhelin tekstiviestin merkiksi. Otso kysyi, että "oon kaupungissa, mitä täällä voi tehdä?" Mulla ei kyllä ollut mitään hajua siitä että hän on tulossa kaupunkiin, mutta eipä siinä mitään. Lähdimme siitä sitten iltapäivällä yhtäjalkaa katsomaan Pariisin katakombeja ja Montparnassen hautausmaata. Pariisi on täynnä maanalaisia tunneleita, ei pelkästään metro- ja viemäritunneleita, vaan mm. tunneleita jotka on syntyneet kun on louhittu kiveä rakennusmateriaaleiksi. Tämä tunneliverkosto kattaa lähes koko Seinen eteläpuolisen Pariisin ja osan pohjoispuoltakin. Tunnelit ovat pääasiassa yleisöltä suljettuja, mutta Denfert-Rocheaun (Denfert, melkein kuin Enfer) alueella tunneleita on avattu turisteille. Näihin tunneleihin on myös koottu n. 6 miljoonan pariisilaisen jäänteet 1700-luvun lopulla. Noihin aikoihin koettiin, että keskustan hautausmaat ovat terveysriski ja estävät kaupungin laajentumista. Tyhjennetyiltä hautausmailta siirrettiin siten muinaisten kaupunkilaisten jäännökset näihin katakombeihin ja pinottiin valtaviksi sääri- ja reisiluiden sekä pääkallojen kokoelmaksi. Näitä hautakammioita ovat turistit, mm. monet kuninkaalliset käyneet ihmettelemässä jo kohta parin sadan vuoden ajan. Montparnassen hautausmaalta emme onnistuneet löytämäään Saint-Saensin hautaa, Andre Citroen sen sijaan löytyi.

Sen jälkeen kävimme ihmettelemässä Pariisin näkymiä Tour Montparnassen huipulta, sillä sää oli lauantaina iltapäivällä kirkas. Tour Montparnasse on 1970-luvulla rakennettu 210-metrinen tornitalo keskellä muuten vanhoja rakennuksia olevaa aluetta. Kyse on presidentti Pompidoun (täällä presidentti voi rakentaa vaikka moottoritien metsään jos halua)keksinnöstä näyttää, että Ranskakin osaa rakentaa teknisesti haastavia rakennuksia. Sijoitus vaan oli onneton, ja rakennus onkin monen Pariisilaisen mielestä häpeätahra kaupungin arkkitehtuurissa. Näkymät sen sijaan olivat komeat, mm. Eiffel-tornin näkee paremmin kuin mistään muualta - vaikkappa Eiffel-tornista. Illalla käytiin vielä syömässä latinalaiskortteleissa mukava päivällinen.

Sunnuntaina aamulla kävimme Motnmartren kukkuloilla ihmettelemässä Pariisin "taiteilijahörhöjä". Valitettavasti paikka on turismin täydellisesti pilaama, ainakin sunnuntaiaamuisin. Turistien, kaupustelijoiden ja muiden helppoheikkien välissä ei ollut kovin hauska tallustella, vaikka miljöö onkin mäkineen mielenkiintoista. Sacre Coeur-basilika näyttää kauempaa hienommalta kuin itse mäeltä, mutta kirkon portailta avautuva maisema on katsastamisen arvoinen. Mielenkiintoista oli, että kävelemällä pari korttelia näiltä "taiteilijakaduilta" pääsi pois turistivilinästä ja kaupustelijoista. Montmartren alueella on siistejä vanhoja asuinkatuja ja hyvin hoidettuja pieniä puistoja sekä kymmeniä erilaisia rappuja. Näitä kannattaa käydä kyllä katsomassa, mutta taiteilijayhdyskuntaa sieltä ei löydä. Turisteilta rahat vieviä piirtelijöitä kylläkin. Otso jatkoi tästä kaupungin kiertelyä lainaamieni turistioppaiden avulla, minä menin kotiin pitämään sadetta.

Sunnuntai-illalla kävimme vielä yhdessä päivällisellä, samaten eilen illalla. Tämä asuinalueeni St. Michelin lähistöllä on kyllä juuri siitä mukava, että täällä ravintoloita on paljon ja valinnanvaraa riittää. Sisäänheittäjät vaan ovat välillä hyvinkin innokkaita, ehkä vähän ärsyttävä piirre, mutta kertoo ainakin siitä että ravintolassa on tilaa. Nyt jatkuu arkinen aherrus suojausjärjestelmien parissa.