maanantai 11. kesäkuuta 2007

Sadeilta

Terveisiä sateisesta Pariisista. Alkuillasta alkoi sataa ja kadut vähän rauhoittuivat. Onhan tietysti myös maanantai, joten se saattaa vähän vaikuttaa asiaan. Sateessa on se hyvä puoli että nurkissa haiseva koiran (ja ihmisen) kusi huuhtoutuu vähäksi aikaa pois.

Eilen oli kaupungillakävelypäivä. Lähdin puolenpäivän maissa kävelylle kohti Montparnassen asemaa Rue de Rennesiä pitkin. Sieltä kävelin Ranskan sotilaskoulun ohi Champ de Marsille ja Eiffelin tornin alitse. Trocaderolla yhytin Sadun joka asuu lähistöllä ja pidimme taukoa läheisen merivesiakvaarion lähistöllä. Siitä kävelin enemmän tai vähemmän helteisessä säässä Champs Elyseelle ja Concord-aukion kautta Orsayn museon vierestä takaisin kämpille. Viikonloppuna oli havaittavissa turistien tolkuton määrä Pariisissa. Pieni flunssanpoikanen ei vaan oikein tykännyt kuuden tunnin kävelyreissusta ja illalla olikin kurkku kipeä ja muutenkin olo aika hyvin kanttuvei.

Tänään töissä pääsin ekaa kertaa vähän paremmin hommiin käsiksi kun sain opastusta Herveltä ja Marie-Sophielta. Työni tulee olemaan kaksiosainen; ensimmäisessä osassa tutkitaan kuorman irtikytkemisautomaation toimintaa jännitestabiliuden ylläpitämiseksi, toisessa taasen vertaillaan staattisen ja dynaamisen simulaation eroja verkon operaattorin kannalta. Jälkimmäistä pääsen aloittelemaan vasta ensi viikolla. Molemmat tehdään RTE:llä kehitetyillä ohjelmistoilla; ensimmäinen Astrella ja jälkimmäinen Assessilla.

Töitten jälkeen lähdin Conforamaan ostamaan ilmapatjan. Ei, en mene uimarannalle, vaan tuo on lisävuode kämpään kun on vieraita tulossa. Conforama on ihan Sotkan tms. tapainen halpahuonekalumyymälä, mutta aivan Pariisin ydinkeskustassa Pont Neufin vieressä Seinen rannalla. Kävin myös pesemässä pyykit läheisessä itsepalvelupesulassa. Pesu maksaa 3,5 euroa 6 kg koneelliselle ja pesuaine euron. Kuivaus maksaa euron jokaista 10 minuuttia kohden. Laitteet ovat kotikäytössä oleviin laitteisiin verrattuna hurjan tehokkaita. Pesu kesti 40 asteen ohjelmalla 45 minuuttia ja koko koneellinen kuivui isossa kuivausrumussa 20 minuutissa. Jopa farkut olivat tuon jälkeen kuivat.

Laitan vähän kuvia viikonlopulta. Ekassa kuvassa Louvre Ranskan Instituutin (jossa toimii mm. Ranskan akatemia) portin läpi nähtynä. Toisessa kuva Häagen-Dazsista jossa nytkin päivitän tätä blogia. Seuraavissa kokoelma vanhoja ranskalaisia autoja jotka kävivät esittäytymässä Louvren reunalla lauantaina, merkit jätetään tunnistamiskilpailuksi. Seuraavassa ranskalaispuudeli, ja niitä täällä Pariisissa riittää. Voisinkin jonain päivänä omistaa yhden blogikirjoituksen paikallisille koirille. Tokavikassa kuvassa vesikulkuneuvo vesikulkuneuvon kyydissä ja vikassa kuvassa upouusi ilmapatja ja makkarin uusi huonekalujärjestys.

http://artturil.fidisk.fi/Desktop.html

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

IHQ puudeli!!!!
Ja kiva että on uusi patja, ei tarvitse nukkua lattialla...

Unknown kirjoitti...

Khehe. Hauskan kuulosta elämää siellä Patonkimaassa. Täällä ei sada vettä, mutta vähän on viileetä. Näin Laurin tänään ja lähetteli terveisiä. "Saman näköinen kaveri, mutta vähän lyhyempi leveämpi ja samanlainen vihreä paita" (mulla oli päällä keltainen ruudullinen kauluspaita). Hauskaa, et jaXat kirjoitella siellä. Jännätään täällä sitten mitä tapahtuu sulle Patonkimaassa ja TOUR:ssa (Apple WWDC:n lisäksi). Koitan muistaa kommentoida kans näi jutui.

t. Sakke (ja Taija)

artsila kirjoitti...

Oke, en taida vaan Touria pahemmin nähdä kun oon tulossa just päätösviikonloppuna Suomeen häihin :-(

-a